Mainos

Jari Tervo voitti Varjo-Finlandian

Jari Tervon romaani Minun sukuni tarina voitti Akateemisen kirjakaupan järjestämän Varjo-Finlandian. Kirjaa myytiin vuoden mittaan 7949 kappaletta.

Viime vuoden parhaiten myyty esikoisteos oli Mikaela Sundströmin Dessa himlar kring oss städs. Se palkitaan Akateemisen kirjakaupan kirjallisuuspalkinnolla. Teosta myytiin 873 kappaletta.

Palkinnonsaajat vastaanottavat tunnustukset perjantaina Akateemisen kohtauspaikalla Helsingissä. Akateemisen kirjallisuuskilvan historiassa Tervon voitto on poikkeuksellinen. Vuoden 1993 Finlandia-kilvan sääntöuudistuksen jälkeen kirjallisuuskilvan voittaja on myös ollut Varjo-Finlandian ykkönen.

Tällä kertaa Minun sukuni tarina miellytti asiakkaita enemmän kuin Kristina Carslonin voittajaromaani Maan ääreen. Se sijoittui varjokilvassa toiseksi 4005 kappaleen myynnillään.

Kolmantena oli Veronica Pimenoffin Maa ilman vettä, jota myytiin 890 kappaletta. Esikoisista sai toisen sijan Kata Kärkkäisen romaani nimeltään Minä ja Morrison ja kolmanneksi sijoittui Jyrki Vainosen teos Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita. Edellistä myytiin 523 ja jälkimmäistä 476 kappaletta.

Tilastot perustuvat Helsingin keskustan, Itäkeskuksen, Tapiolan, Tampereen ja Turun akateemisen kirjakaupan myyntilukuihin vuoden 1999 lopulla.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.