Mainos

Järvenpään juhlablueseissa Gary Moore

25-vuotta täyttävän Puistobluesin pääkonsertin tähtinä esiintyvät Gary Moore sekä The Fabulous Thunderbirds.

26. - 30. kesäkuuta 25:ttä kertaa järjestettävän Puistoblues-festivaalin ulkomainen pääesiintyjäkaarti on vahvistunut. Järvenpään Vanhankylänniemen pääkonsertin kruunaavat Gary Moore sekä kulttibändin maineeseen kohonnut The Fabulous Thunderbirds. Jo viime viikolla varmistuivat legendaarisen The Band -yhtyeen myöhemmissä kokoonpanoissa tunnetuksi tullut kitaristi Jim Weider sekä nykybluesin kuuma nimi Michael Burks.

- Puistoblues täyttää vuosia onnellisten tähtien alla. Toivoimme saavamme tämän vuoden pääkonserttiin artisteja, jotka soveltuvat blues-painotteiseen konseptiimme mutta ovat myös suurelle yleisölle tuttuja nimiä. Gary Moore ja The Fabulous Thunderbirds, samoin kuin kotimaisesta osuudesta vastaava Honey B & T-Bones, täyttävät toiveemme täydellisesti. Jim Weider ja Michael Burks puolestaan ovat enemmän entusiasteille suunnattuja artisteja, mutta varmasti myös suuren yleisön kannalta kiinnostavia tuttavuuksia, festivaalipäällikkö Mika Sikström kertoo.

Mm. John Mayall's Bluesbreakersista ja muista aikansa blues-kokoonpanoista vaikutteita imenyt Moore aloitti muusikkouransa 1960-luvulla. Ensimmäisten vuosien ajan Moore liikkui suvereenisti rock- ja muun rytmimusiikin eri alueelta toiselle soittaen useiden kansainvälisesti merkittävien kokoonpanojen, kuten Skid Row:n ja Thin Lizzyn, riveissä.

Soolouralle Moore lähti vuonna 1979. Ensimmäinen pitkäsoitto Back On The Streets pohjautui vahvasti blues-genren tunnelmiin. 1980-luvun Moore etsi kuumeisesti itselleen ominta musiikin tyylilajia tutkien mm. kelttiläisiä sukujuuriaan ja kelttiläistä musiikkitraditiota. Etsinnän tuloksena syntyi albumi Wild Frontier vuonna 1987.

1980-luvun lopusta asti Gary Moore on tehnyt bluesia tunnetuksi suurelle yleisölle, ja lopullisesti hän löi itsensä läpi vuonna 1990 ilmestyneellä superhitillään Still Got The Blues.

Tuoreimman pitkäsoittonsa Back To The Blues Moore julkaisi maaliskuussa 2001. Levyn nimen mukaisesti Moore on päättänyt henkisen vaelluksensa bluesin alkujuurille, mistä todistavat myös mm. levyltä löytyvät blues-standardit Stormy Monday ja I Ain't Got You.

The Fabulous Thunderbirds energisempänä kuin koskaan

Vuonna 1979 The Fabulous Thunderbirds rymisteli itsensä massojen tietoisuuteen ensimmäisellä levyllään, Thunderbird Rhythm, joka sittemmin kohosi kulttilevyn maineeseen. Siitä asti The Fabulous Thunderbirds on kuulunut amerikkalaisen rytmimusiikin perinteeseen sen olennaisena osana. Kokoonpanon bluespohjaisesta tuotannosta muistetaan erityisesti kappaleet Tuff Enuff ja Wrap It Up.

Perustajajäsenen, laulaja-huuliharpisti Kim Wilsonin, lisäksi The Fabulous Thunderbirdseihin kuuluvat tätä nykyä kitaristi Kid Ramos, basisti Willy Cambell, rumpali Richard Innes sekä kosketinsoittaja Gene Taylor. Wilsonin mukaan The Fabulous Thunderbirds edustaa nykyään periamerikkalaista musiikkia, joka syntyy bluesin pohjalle lukuisia eri vaikutteita yhdistellen. Wilsonin mielestä kokoonpano on nyt monipuolisempi ja energisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Blues kohtaa kantrin Weiderin musiikissa - Burks edustaa bluesia aidoimmillaan

Ulkomaisista esiintyjistä ensimmäisinä esiintyvät Jim Weider ja Michael Burks (kuvassa), joista jälkimmäinen edustaa bluesia aidoimmillaan.

Jim Weider keräsi ammatilliset kannuksensa vuosina 1985-2000, jolloin hän toimi The Bandin lead-kitaristina. Fender Telecaster-kitaran mestarina pidetyn Weiderin soitossa blues on saanut vahvasti vaikutteita kantrista. Puistobluesissa Jim Weider esiintyy nykyisen yhtyeensä Honky Tonk Gurusin kanssa. Yhtyeen muut jäsenet ovat rumpali-laulaja Randy Ciarlante, basisti Malcolm Gold sekä kosketinsoittaja Jeremy Baum. Weider vieraili Suomessa ja Puistobluesissa The Bandin kitaristina vuonna 1995.

Yhdysvaltalaista kitaristi Michael Burksia pidetään nykybluesin yhtenä kiinnostavimmista nimistä.

Vuosi sitten toukokuussa Burks julkaisi ensimmäisen ulkopuolisin voimin kustannetun pitkäsoittonsa, Make It Rain. Burksin syvällinen ja sielukas ote musiikkiin yhdistettynä Alligator Recordsin tuottajien ammattitaitoon toi työteliäälle bluesveteraanille viimein hänelle kuuluvaa huomiota. Blues-lehdet ja alan asiantuntijat ovat hehkuttaneet Make It Rain -levyä yhtenä viime vuoden parhaimmista alan julkaisuista. Tulisella kitaroinnillaan
ja tanakalla laulullaan Burks jatkaa edesmenneen kuninkaan Albert Kingin perintöä.

Asiantuntijat povaavat superlahjakkaalle Burksille paikkaa suurten bluesnimien joukossa jo lähivuosien aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.