Mainos

Juurikkalalle elokuvataiteen valtionpalkinto

Tämän vuoden elokuvataiteen valtionpalkinnon on saanut ohjaaja Kaija Juurikkala. Palkinnon arvo on 13000 euroa.

Ohjaaja Kaija Juurikkala sai tämänvuotisen elokuvataiteen valtionpalkinnon ansioistaan lasten ja nuorten kanssa työskentelemisestä. Valtion elokuvataidetoimikunnan myöntämä tunnustus on 13000 euroa. Palkinnon luovutti ylijohtaja Kalevi Kivistö opetusministeriöstä Helsingissä.

Perusteluissa todetaan Kaija Juurikkalassa yhdistyvän kaksi osaamisen aluetta. Hän on sekä ohjaaja että taidepedagogi. Juurikkala tavoittaa varhaisnuorison maailman ja osaa kuvata sitä totuudenmukaisesti tekemällä yhteistyötä nuorten kanssa jo käsikirjoitusvaiheessa kuten elokuvissa Kyytiä Moosekselle ja Rosa Was Here.

-Hänen töissään huomio kohdistuu nimenomaan lapsiin ja nuoriin, tekijällä on viisautta seisoa itse sivussa, toimia kertojana ja kasvattajana, palkintolautakunta perustelee.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.