Mainos

Jyväskylä Sinfonian talous tasapainottui

Jyväskylä Sinfonia pystyi viime vuonna tasapainottamaan taloutensa edellisen kauden tappioiden jälkeen. Useat maakuntakeskusten orkesterit kamppailevat kuitenkin edelleen rahavaikeuksien kanssa.

Kaupungin ylläpitämän Jyväskylä Sinfonian budjetti oli viime vuonna 11,2 miljoonaa markkaa (noin 1,9 miljoonaa euroa). Tilinpäätös osoittaa pientä muutaman tuhannen euron ylijäämää.

Orkesterin johtokunta tarkasteli tilinpäätöstä ja kuluvan vuoden talousnäkymiä tänään. Vuoden 2002 talousarvioon orkesteri sai lisärahoitusta kahden uuden soittajan palkkaamiseen syyskuun alusta lukien. Vahvistukseksi tulee viulu ja sello.

Intendentti Lasse Allonen kertoo, että Jyväskylä Sinfoniassa on vahvistusten jälkeen 37 soittajaa. Orkesteri joutuu edelleen pestaamaan puuttuvien soitinten tilalle tilapäistä henkilöstöä.

Viime vuonna Jyväskylä Sinfonia keräsi kuulijoita noin 17 000. Allonen pitää tärkeimpänä menestysmittarina sinfoniakonserttien kuulijalukuja, jotka osoittavat loivaa nousua. Sinfoniakonserteissa kävi keskimäärin 400 kuulijaa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.