Mainos

Jyväskylän Kesä tarjoaa sirkusta ja teatteria

Sanattomalla teatterilla muista erottuva kaupunkifestivaali Jyväskylän Kesä avataan tänään. Suuren suosion ovat etukäteen saavuttaneet ainakin avajaiskonsertti sekä teatteriklovnien suuruudeksi tituleeratun yhdysvaltalaisen Avner Eisenbergin ja unkarilaisen miimikon Csaba Méhesin esitykset, jotka ovat loppuunmyytyjä.

Tiedottaja Kaarina Murtola-Jokiniemi kertoo, että festivaali jatkaa suosion kasvun saattelemana viiden aiemman vuoden kaavalla: Jyväskylän Kesä perustuu avajaiskonserttiin, sanattomaan teatteriin, puheohjelmaan ja koko perheen ohjelmistoon. Tänä vuonna puheohjelman perusteema käsittelee kasvatuksen, uuden teknologia ja viestimien suhdetta. Perheen pienimpien ohjelma perustuu Murtola-Jokiniemen mukaan perinteisesti suomalaiseen lastenkirjallisuuteen.

-Koko perheen ohjelmissa tuetaan aikuisten ja lasten yhteisiä lukuhetkiä, kerto Murtola-Jokiniemi.

Huomenna ovat esillä Jyväskylän kaupunginkirjaston luetuimmat lastenkirjailijat Sinikka ja Tiina Nopola.

Jyväskylän kesässä on tänään ensimmäistä kertaa alaikäisille sallittu klubi-ilta, jolloin esiintyvät Kwan ja jyväskyläläinen Urbaanilegenda. Viikon aikana kesäklubeilla esiintyvät muun muassa Jim Pembroken johtama Wigwam, Kimmo Pohjonen ja Kemopetrol.

Kantaesityksiä ja uusia vieraita


Murtola-Jokiniemi lisää, että Jyväskylän Kesään kuuluvat perinteen mukaan kantaesitykset. On This Planet -teos kuvastaa hänen mielestään hyvin festivaalien poikkitaiteellista henkeä. Perjantaina ensimmäisen kerran esitettävää kotimaista teosta kuvataan kuvateokseksi kanteleelle, sellolle, elektroniselle sävellykselle, luontokuvavideolle ja tanssille.

Toinen kantaesitys on suomalaisen uuden sirkuksen edustajan Circo Aereon Sirkus Simpukka. Teoksen luvataan sisältävän lentäviä esineitä, tulennielentää ja trapetsitaituruutta.

Lauantaina yhdysvaltalainen Linda Tillery ja The Cultural Heritage Choir esiintyvät ensimmäistä kertaa. Afrikkalais-amerikkalaista gospelia esittävän viiden naisen a cappella -ryhmän ohjelmisto ulottuu orjien laulamasta musiikista moderniin jazziin.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.