Mainos

Kaksi kadonneeksi luultua matkailufilmiä pelastettu

Vanhasta riihimäkeläisestä elokuvateatterista on kesän siivoustöiden yhteydessä löytynyt filmiaarre. Matkailuaiheiset lyhytelokuvat oli kyllä mainittu Suomen elokuva-arkiston luetteloissa, mutta kopioiden luultiin täysin kadonneen.

Elokuvakulttuuriyhdistys Kino Sammon puheenjohtaja Reijo Kurkela löysi kelat konehuoneen nurkasta puulaatikosta, kun tilaa siivottiin uuden tekniikan tieltä. Hän kiikutti kelat tällä viikolla elokuva-arkistoon Helsinkiin. Valopöydän ääressä selvisi, että varsinkin 1940 vuodelta peräisin oleva, mustavalkoinen Savonlinnan 300-vuotisfilmi oli hyvässä kunnossa.

Sitäkin mielenkiintoisempi on matkailuelokuva Sininen Saimaa vuodelta 1953, koska se on tiettävästi ensimmäinen Suomessa tehty värifilmi. Elokuvan kuvasi edesmennyt riihimäkeläinen taitaja Unto Kumpulainen.

-Värit olivat haalistuneet, mutta ne pystytään palauttamaan restauroinnin yhteydessä, arvelee Reijo Kurkela.

Yleishyödyllisiä lyhytfilmejä esitettiin aikanaan ennen pääelokuvaa veroprosentin alentamiseksi.

Filmiharvinaisuudet kuuluvat Riihimäen kaupungille, jolle elokuvateatterin konkurssipesä aikanaan siirtyi. Filmit annettaneen pysyvään säilytykseen elokuva-arkistoon. Reijo Kurkela toivoo, että elokuvista saataisiin videokopiot esitettäviksi Riihimäellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.