Mainos

Kaleva: Tuula Sariola ei kirjoittanut teoksiaan

17 rikosromaanin oikea kirjoittaja on Sariolan pariskunnan perhetuttu, toimittaja Ritva Sarkola. Sarkola alkaa kirjoittaa tästä lähtien omalla nimellään.

Kirjailija Mauri Sariolan leski Tuula Sariola ei olekaan kirjoittanut nimellään julkaistuja rikosromaaneja, kertoo sanomalehti Kaleva. Kalevan mukaan kirjojen oikea kirjoittaja on mäntyharjulainen toimittaja Ritva Sarkola.

Tuula Sariolan nimellä on julkaistu kaikkiaan 17 rikosromaania, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1989.

Sarkola oli alkanut kirjoittaa Tuula Sariolan nimellä pelastaakseen tämän pulasta. Tuula Sariola oli miehensä Mauri Sariolan kuoleman jälkeen kertonut perättömästi omistavansa mieheltään jääneen puolivalmiin käsikirjoituksen. Sarioloiden perhetuttu Sarkola oli kirjoittanut Murha Sammatissa -teoksen kahdessa viikossa.

Kustantamo Myllylahden toimitusjohtaja Mauno Moilanen kertoo Kalevalle, että Sarkola alkaa kirjoittaa kustantamolle tästä lähtien omalla nimellään. Tuula Sariola -kirjat ovat ilmestyneet Gummeruksen alla.

Kaleva ei tavoittanut Tuula Sariolaa kommentteja varten. Ritva Sarkola ei halunnut kommentoida asiaa, mutta myönsi väitteet oikeiksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.