Mainos

Karita Mattila: Arhinmäki ei täyttänyt velvollisuuttaan

Oopperatähti Karita Mattilan mielestä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) velvollisuutena olisi ollut mennä Savonlinnan oopperan 100-vuotisjuhlille edustamaan valtiovaltaa.

Mattilan mukaan Savonlinnan oopperajuhlat on Suomen mittakaavassa niin merkittävä instituutio, ettei sitä voi ohittaa.

Mattilan mielestä on tärkeää, että Esa-Pekka Salonen ja muutamat muut kansainvälisen tason suomalaismuusikot ovat nostaneet julkisuuteen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen edesottamukset. Mattila sanoo terveisenä Arhinmäelle, että omat mieltymykset on työn tekemisessä jätettävä syrjään.

– Ministeri tekee päätöksensä itse. Olen vanhempi kuin hän, niin voisin sanoa, että ehkä omat mieltymykset tulisi jättää toisaalle ja tehdä ministerin velvollisuus.

Mattila palaa Suomeen

Karita Mattila palaa kuuden vuoden tauon jälkeen syksyksi Helsinkiin. Hän esittää pääosan oopperassa Tapaus Makropulos. Se on tsekkoslovakialaisen Leon Janacekin vuonna 1926 kantaesitetty tarina naisesta, joka elää ikuisesti. Mattila on esittänyt tätä roolia San Franciscon oopperassa.

Ensi viikolla alkavan oopperan lavasteet ja puvut on tuotu Helsinkiin San Franciscosta. Tämä on Kansallisoopperan ensimmäinen yhteistuotanto amerikkalaisen oopperatalon kanssa.

– Säästämme paljon rahaa, sanoo taiteellinen johtaja Mikko Franck.

Hän ei kuitenkaan halua kertoa kuinka paljon teoksen budjetti on.

– Se on aika tavanomaista tasoa, samaa kuin muutkin tämän kauden neljä ensi-iltaa. Me maksoimme jo San Franciscon tuotannosta 40 prosenttia, nyt saamme valmiiksi tehdyt teoksen tänne. Tästä sovittiin muutama vuosi sitten ja se mahdollisti hienomman teoksen molemmille.

Esiintyjistä tosin vain Karita Mattila seurasi tuotantoa Helsinkiin.

Sapattivapaalle miehen hemmotteluun

Töölönlahden syyskiinnityksen jälkeen 52-vuotias Mattila aikoo pitää kahden kuukauden sapattivapaan.

– Aion lukea keittokirjoja, kokkailla ja keskittyä mieheni hemmottelemiseen kotonamme Yhdysvalloissa, kertoo hyväntuulinen Mattila ja kysyy vuoden kuluttua taiteellisena johtajana lopettavalta Mikko Franckilta mitä tämä puolestaan aikoo sitten tehdä.

Franck vastasi samoilla sanoilla: Aion lukea keittokirjoja, kokkailla ja keskittyä mieheni hemmottelemiseen.

Vuonna 2013 Matilalla on sovittu ooppera- ja konserttiesiintymisiä Euroopassa. Ja vuonna 2014 hän tulee uudelleen Suomeen ja esittää Kansallisooperassa Janacecin toista teosta.

– Kiitän Janacekia siitä, että hän on kirjoittanut minulle niin ihania tekstejä, nauraa Mattila yhdestä 1900-luvun merkittävimpänä pidetystä oopperasäveltäjistä.

Apocalyptica sokeerasi Mattilan

– Olen vieläkin sokissa, nauraa Mattila iloisesti muistellessaan kokeellista konserttia Apocalyptican kanssa pari viikkoa sitten Pyhäniemen kartanossa.

– Olin reporankana muutaman päivän sen jälkeen. Se oli ihanaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.