Mainos

Karita Mattila pitkästä aikaa kotioopperassa

Sopraano Karita Mattila vierailee Suomen kansallisoopperassa. Mattila laulaa tshekkiläisen Leos Janacekin opperan Katja Kabanovan nimiosan yhdessätoista esityksessä. Ensi-Ilta on perjantaina.

Sopraanotähti Karita Mattila vierailee pitkästä aikaa Suomen kansallisoopperassa. Hän laulaa tshekkiläisen Leos Janacekin (1854-1928) oopperan Katja Kabanovan nimiosan yhdessätoista esityksessä, jotka kaikki ovat loppuunmyytyjä.

Kari Heiskasen ohjaama ja Janacek-asiantuntijan Jiri Belohlavekin johtama tragedia saa ensi-iltansa perjantaina. Linnan itsenäisyyspäivän vastaanotollakin sädehtinyt Mattila odottaa haastetta innoissaan. -Tein Janacekin Jenufan kuusi vuotta sitten ensimmäistä kertaa, se oli ensimmäinen tshekkiläinen oopperani ja hirveän vaikea laulaa. En tiennyt, miten tehdä se ymmärrettävästi, sittemmin olen ottanut yksityistunteja tshekin kielessä, Mattila kertoo.

Nyttemmin Mattila on tehnyt Jenufan neljässä eri talossa kuuden vuoden aikana. Myös Katja Kabanovan hän on laulanut usein ja tulossa on lisää, muun muassa New Yorkin Metropolitanissa. Sopraano uskookin, että maailmassa on parhaillaan Janacek-buumi.

-Suomalaiset eivät tunne kovin hyvin Janacekia, minun sukupolveni ei ainakaan, orkesterikin soittaa Katja Kabanovan varmaan ensimmäistä kertaa. Oopperan edellinen ensi-ilta Suomen kansallisoopperassa oli vuonna 1959 nimellä Ukonilma. Janacek on kirjoittanut libreton Aleksandr Ostrovskin sen nimisen näytelmän mukaan. Katja on fantastinen ooppera, täynnä intohimoja, pakkomielteitä ja sisäistä pakkoa, joka ei pääse purkautumaan. Siinä mielessä musiikki tuo mieleeni Sibeliuksen neljännen sinfonian. Ooppera on myös ajaton, koska ihmiset ovat niin todentuntuisia, Mattila hehkuttaa.

Karitalla sukelluspuku


Ooppera tapahtuu 1860-luvulla Volgan rannalla sijaitsevassa Kalinovin pikkukaupungissa. Katja on naimisissa heikon miehen Tichonin kanssa, jonka vahva äiti Kabanicha hallitsee parin elämää.

Nuori vaimo ryhtyy tapailemaan häneen rakastunutta Borista aviomiehen lähdettyä markkinamatkalle. Kun mies palaa, Katja tunnustaa ukonilmalla kaiken ja hyppää lopulta Volgaan. Karita Mattila paljastaa oopperan toteutuksesta sen verran, että hänen yllään on sukelluspuku. Kansallisoopperan esityksen lavastanut Mark- ku Hakuri on halunnut Volgan olevan läsnä tarinassa konkreettisesti, joten näyttämölle tuodaan 6000 litraa vettä.

-Tänä päivänä on trendikästä tuoda oikeata vettä lavalle, mutta laulajalle se on aina riski, näillä keleillä ja Suomessa varsinkin, Mattila näpäyttää. Ohjaaja Kari Heiskanen ei ole halunnut tuoda esitystä nykypäivään, koska nykyaikana naisen ei tarvitse hukuttautua kielletyn rakkauden vuoksi. Joitakin murtumia kokonaisuuteen hän kuitenkin lupailee, sillä on "tylsää, jos epookki on täysin ehjää".

Leos Janacek on yksi 1900-luvun merkittävimmistä oopperasäveltäjistä. Hän loi parhaat oopperansa varsin iäkkäänä kehitettyään vuosien ajan omaa oopperakieltään, puhemelodiaa, joka perustuu kielen luonnolliseen intonaatioon ja rytmiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.