Mainos

Katri Helena on vauhdissa taas

Suomalaisen iskelmän kiintotähti, Katri Helena, on jälleen hyvässä nosteessa - 46 vuoden jälkeen. Artisti on juuri päättänyt menestyksekkään Salaisuuksia-kiertueen, jonka kaikki konsertit myytiin loppuun.

Tänään julkaistu uusi albumi "Tulet aina olemaan" on jo ennakkoon saanut innostuneen vastaanoton. Kiertueella siitä kuultiin jo muutamia lauluja vanhojen klassikkohittien lisäksi.

- Pelotti, pelotti. Minä ajattelin, että nyt on kyllä täti liemessä. Kyllä siinä monta unetonta yötä vietettiin, ennenkuin homma oli paketissa ja voitiin mennä yleisön eteen. Mutta sitten se into, jonka sain orkesterista, rohkaisi vaan menemään. Kaikki semmoinen missä pistää itsensä likoon niin, ettei ole varma lopputuloksesta ja sitten kun onnistuu, se on hienoa, summaa Katri Helena tyytyväisenä 45min-ohjelman haastattelussa.

Katri Helenan uudella levyllä kuullaan tuntoja ja sävyjä laulajan henkilökohtaisesta elämästä. "Tulet aina olemaan" -kappaleessa soi kaipaus ja haikeus. Laulajan poika kuoli keväällä äkillisesti sairaskohtaukseen vain 33-vuotiaana. Katri Helenan ensimmäinen mies, Timo Kalaoja, kuoli vuonna 1988.

-Se että me tänne jääneet suremme ja ikävöimme, se on meidän koulumme ymmärtää ja oivaltaa asioita. Uskon, että he ketkä täältä ovat lähteneet, ovat oikein hyvässä paikassa, sanoo Katri Helena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.