Mainos

Kaustisen musiikkijuhlat pääsi taloustavoitteeseen

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla päästiin tänä kesänä taloudelliseen tavoitteeseen. Myyntiä oli enemmän kuin viime vuonna, vaikka kävijämäärä putosi.

– Kokonaismyynti kasvoi hivenen edellisvuoteen verrattuna, mikä oli iloinen yllätys ja juhlia järjestävän säätiön kannalta tärkeä saavutus, kertoo festivaalijohtaja Jyrki Heiskanen.

Kävijöitä oli tänä vuonna 73000, määrä putosi runsaalla 10000:lla viimevuotisesta.

– Kävijämäärän pieneneminen johtui siitä, että tänä vuonna ei myyty erillisiä konserttilippuja. Nyt aluelipulla pääsi kaikkiin tilaisuuksiin. Lisäksi eri tilaisuuksia oli viimevuotista enemmän.

Kansanmusiikkijuhlat järjestetään taas ensi heinäkuussa. Yksi teemoista on pohjoismaalaisuus, luvassa on esimerkiksi koitos Pohjoismaiden viuluherruudesta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.