Mainos

Kesäbiiseissä pämpätään – "Tänä vuonna alkoholi on ollut isossa roolissa kesäbiiseissä"

Tämän vuoden kesäbiiseissä räpätään ja pämpätään. Tai kärsitään darrasta eli krapulasta. Kesähittien elinkaari on selvästi lyhyempi kuin ennen, mutta klikkaukset netissä miljoonaluokkaa. Erityisesti kotimaiset biisit ovat esimerkiksi Spotifyssa kovassa nosteessa.

Kesähitteihin ei ole kaavaa tai konetta. Joka vuosi kuitenkin suomalaiset haluavat uutta. Tällä hetkellä yksi suosituimmista on esimerkiksi Roope Salmisen ja Koirien kolmas single, joka oli viime viikolla radioiden toiseksi soitetuin kappale.

– Se on aikalailla tsägästä kiinni, mikä biisi lähtee ja mikä sattuu tulemaan juuri oikeaan aikaan ja mikä iskee suomalaisten sielun maisemaan. Meillä auttoi se, että kesä alkoi aika myöhään ja tämä biisi julkaistiin sellaiseen aikaan, jolloin ei tullut hirveästi muita biisejä. Se ehti myös tulla ennen JVG:n Tarkenee -kappaletta ennen ja ehti olla ykkösenäkin vähän aikaa, kertoo Roope Salminen MTV Uutisille.

Bändin mielestä kappale ei ole pelkkää krapulan kuvausta.

– Kaikenlaista tässä on ollut, kalenterit täynnä ja me painetaan eteenpäin, nautitaan eikä valiteta, sanoo Roope Salminen.

– Kyllä minulla ainakin vähän pidempien keikkareissujen jälkeisenä maanantaina on vähän sellainen fiilis, että kaikenlaista jyystöö on ollut, vaikka darra ei olisikaan, naureskelee puolestaan bändin basisti Urho Särkkä.

"Kesällä halutaan hoilottaa mukana"

Kesäbiisin pitää olla iloinen, rytmikäs ja siinä täytyy olla hyvä kertosäe. Tänä vuonna biiseissä juhlitaan ja viina virtaa.

– Tänä vuonna alkoholi on kyllä ollut isossa roolissa kesäbiiseissä. Ja juhliminen. En nyt sano, että muusikot yrittävät nyt tehdä ihmisistä moraalittomia, ehkä se on enemmän kysyntään vastaamista, sanoo Spotifyn soittolistakuraattori Jussi Mäntysaari.

Mäntysaaren mukaan kesäbiisin täytyy olla hauska ja vähän hölmö.

– Kun kesä vihdoin tulee, halutaan nauttia ja hoilottaa mukana. Ja joka vuosi odotetaan jotain uutta, vaikka vanhat hitit kuten Thomas Ledinin Sommaren är kort vielä saattaa soidakin.

– Tänä vuonna kotimaiset biisit ovat olleet suosiossa. Kymmenen kuunnelluimman joukossa on ollut jopa kuusi tai seitsemän kotimaista biisiä. Eli kotimaiset tekijät ovat onnistuneet tosi hyvin, Mäntysaari jatkaa.

Teflon Brothersin Pämppää ft Sahamies -musiikkivideota on katsottu Youtubessa lähes kolme miljoonaa kertaa. Ilari Sahamies osti jäsenyyden bändistä 50 000 eurolla. Pokeriammattilainen halusi mukaan, koska on pikkupojasta saakka pitänyt räpistä. Ja mies elää niin kuin räppää eli pelaa ja pämppää

- No kyllä nyt viime ajat on ollut vähän sitä, mutta mulle on skidi tulossa tuossa jouluna, niin kyllä se pämppääminen vähän vähenee. Mutta ei se koskaan tule kokonaan loppumaan, sanoo Sahamies MTV:lle rankan kesäviikon lopun jälkeen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.