Mainos

KHO ei tutki valekirjailija Tuula Sariolan apurahajupakkaa

Korkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta, joka koskee valekirjailijaksi paljastuneen Tuula Sariolan valtionavustuksen takaisinperintää. KHO antoi asiassa ratkaisunsa tänään.

KHO katsoi, ettei opetusministeriön päätöksestä voi valittaa, koska ministeriöllä ei ole ollut lakiin perustuvaa oikeutta periä kirjastokorvausapurahaa takaisin. Ennen vuotta 2000 voimassa ollut laki oli tällainen.

KHO:n tulkinnan mukaan opetusministeriön päätös määrätä Sariola palauttamaan vuosina 1997-2000 saamansa apurahat on vain maksukehotus.

Apurahaa koskevan asian voi kuitenkin pistää uudelleen vireille hallintoriitana hallinto-oikeudessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.