Mainos

Kiasman linjaa arvostellaan umpimielisyydestä

Nykytaiteen museo Kiasman toimintaa kritisoidaan rajusti sekä talon sisältä että ulkoa. Johtajakin pakenee kesken kauden. Tämä on vauhdittanut keskustelua taidelaitosten tarpeellisuudesta.

Kesken kauden avoimeksi tulleeseen johtajan virkaan toivotaan kansainvälisen tason huippua, mutta vaatimukseksi on laitettu suomenkielen taito.

Johtajan virkaan hakenut saksalainen Nicolaus Schafhausen on sitä mieltä, että Kiasma on liian sisäänlämpiävä.

- Puitteita ja Kiasman erinomaista peruskokoelmaa en kritisoi yhtään. Johtajana järjestäisin voimakkaammin ja harvemmin yleisnäyttelyjä. Edistäisin tietysti vahvempaa teoriaa ja julkaisutoimintaa sekä taidevaihtoa, Schafhausen sanoo.

Schafhausen näkisi Kiasman kohderyhmänä nuoremman, alle 30-vuotiaan yleisön.

- Näyttelyillä pitäisi olla hyvin voimakkaat teemat paikalliselle, kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle. Tärkeimmät teemat löytyvät kansan keskuudesta.

Schafhausen on myös sitä mieltä, että Kiasman johtajan tehtäviä voisi hoitaa vallan hyvin ilman suomenkielen taitoa.

- Työskentelymmehän on kansainvälistä, koko keskusteluympäristö. On mahdotonta välttää yhteistyötä virallisissa asemissa olevien ulkomaalaisten kanssa, Schafhausen korostaa.

Katso Merja Sundströmin juttu ja Kiasman museonjohtaja Berndt Arellin haastattelu

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.