Mainos

Kiinalaiselokuvan sensurointi kuohuttaa Berliinin elokuvajuhlia

Kiinalaisviranomaiset vaativat kilpailuun osallistuvaa Lost in Beijing -elokuvaa lyhennettäväksi 15 minuutilla. Elokuva käsittelee kiinalaisittain arkaa aihetta eli siirtotyöläisyyttä.

Berliinin elokuvajuhlat käynnistyivät tänään ranskalaislaulajatar Edith Piafin elämäkertaelokuvalla La Vie en Rose, mutta festivaalin puhutuimman teoksen paikan kaappasi jo ennen tapahtuman alkua kiinalainen Lost in Beijing -elokuva.

Kiinalaisviranomaiset vaativat elokuvaa lyhennettäväksi 15 minuutilla, jotta se ei antaisi liian kielteistä kuvaa Pekingistä, joka valmistautuu kovaa vauhtia vuoden 2008 kesäolympialaisiin.

Li Yun ohjaama Lost in Beijing -elokuva käsittelee kiinalaisittain arkaa aihetta eli siirtotyöläisyyttä, kun maaseudun miljoonat työttömät talonpojat tungeksivat kaupunkeihin työn perässä.

Ehtona esitysluvalle Berliinin festivaaleilla kiinalaiset sensuuriviranomaiset vaativat elokuvasta poistettavaksi yhteensä 53 kuvaa tai kohtausta. Elokuvasta piti muun muassa leikata pois kuvaus siitä, kuinka maaseudulta kaupunkiin muuttanut tyttö päätyy prostituoiduksi.

Elokuvasta piti poistaa myös muun muassa kuvia uhkapelaamisesta, Pekingin huonokuntoisista teistä, Kiinan lipusta ja Tiananmenin aukiosta, joka muistetaan hyvin vuoden 1989 verilöylystä.

Elokuvan tekijät suostuivat lyhennyksiin. Viime vuonna ohjaaja Lou Yelle langetettiin viiden vuoden elokuvantekokielto sen jälkeen kun hän toi Tiananmenin verilöylyä käsittelevän Summer Palace -elokuvansa Cannesin festivaaleille ilman viranomaisten lupaa.

Kova kisa karhuista

Lost in Beijing on mukana Berliinin elokuvajuhlien kilpailusarjassa, missä kaikkiaan 22 elokuvaa kilpailee pääpalkinnosta Kultaisesta karhusta. Elokuvan syntymämaasta Ranskasta on mukana peräti neljä kilpailijaa.

Myös Etelä-Korean ja Israelin edustajat ovat päässeet mukaan kilpailusarjaan, mutta suomalaiselokuvia siinä ei nähdä.

La Vie en Rosen ja Lost in Beijingin ohella kilpailusarjassa kisaavat muun muassa Clint Eastwoodin sotakuvaus Letters from Iwo Jima, Robert De Niron tiedustelupalvelu CIA:n synnystä kertova ohjaustyö The Good Shepherd sekä Steven Soderberghin film noir -henkinen The Good German, joka sijoittuu toisen maailmansodan raunioittamaan Berliiniin.

Britanniasta kisaan osallistuu muun muassa seksiklubiin töihin päätyvästä leskestä kertova Irina Palm, jonka pääosassa nähdään 60-luvun laulajatähti Marianne Faithfull.

Kaikkiaan Berliinin festivaaleilla nähdään lähes 400 elokuvaa. Festivaalin juryn puheenjohtajana toimii muun muassa Taksikuskin käsikirjoittajana tunnettu Paul Schrader. Festivaalin palkinnot jaetaan ensi viikon lauantaina.

Tähtiglamouria festivaaleille tuovat tänä vuonna muun muassa Lauren Bacall, Isabella Rossellini, Cate Blanchett, Joseph Fiennes, Matt Damon, Emmanuelle Beart ja hongkongilaistähti Tony Leung, joka on miespääosassa Lost in Beijing -elokuvassa. Sen sijaan The Good German -elokuvan pääosaa esittävä George Clooney ei järjestäjien harmiksi päässyt paikalle.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.