Mainos

Kirja-ale tarjoaa tietoa, mutta kaunoa ostetaan

Perinteinen kirjojen alennusmyynti alkaa useimmissa myymälöissä ensi viikolla. Alennusmyyntiin tulee jälleen tuhansia kirjoja. Tänä vuonna tarjolla on erityisen paljon harraste-, tieto- ja lastenkirjoja, mutta silti alennusmyynneissä menee tavallisesti eniten kaupaksi kaunokirjallisuutta. Myös lastenkirjojen odotetaan saavuttavan suuren suosion.

Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkolan mukaan tammikuun alennusmyyntien osuus koko vuoden kirjakaupassa on 4-5 prosenttia. Samaan kirjakaupat pyrkivät myös tänä vuonna.

Myös alennusmyynnin aikana suomalaiset ovat tarkkoja kirjavalinnoissaan - pelkkä halpa hinta ei saa ostamaan. Kirjakauppaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kirjan aihe on ylivoimaisesti tärkein kirjan valintaperuste. Kirjan tarjous- tai alennushinta nousee itselle ostettaessa tärkeimpien valintaperusteiden joukkoon, mutta lahjakirjoissa alehinnalla ei ole juurikaan merkitystä.

Yhä suositumpi alekirjojen ennakkomyynti on joissakin kirjakaupoissa alkanut jo heti joulun jälkeen. Ennakkotilaukset hoituvat pääasiassa netin kautta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.