Mainos

Kirjailija Stefan Heym kuollut

Toisinajatteleva saksalainen kirjailija Stefan Heym kuoli eilen sydänkohtaukseen hotellissa Israelissa 88-vuotiaana.

Heymin lannistumaton usko ihmisen ja sosialismin arvoon vei hänet vaikeuksiin niin vapaamielisessä Weimarin tasavallassa, natsi-Saksassa, McCarthyn kommunistivainojen aikana Yhdysvalloissa, kommunistisessa Itä-Saksassa kuin lopulta yhdistyneessä Saksassa.

Stefan Heym, alkujaan Helmut Flieg, syntyi 10. huhtikuuta 1913 Chemnitzissä juutalaisen liikemiehen perheeseen. Hän muutti Saksasta vuonna 1933, ensin Prahaan ja sen jälkeen Yhdysvaltoihin.

Heym arvosteli kiivaasti Saksaa Berliinin muurin kummallakin puolella ja pelkäsi yhdistymisen johtavan itseriittoisuuteen ja muukalaisvihaan. Hän esiintyi viimeisiä kertoja julkisuudessa Afganistanin sodan vastaisessa mielenosoituksessa tämän vuoden lokakuussa.

Heym kirjoitti lukuisia romaaneja, mm. romaanin Mielipahan talvi vuodelta 1996. Vielä vuonna 2000 häneltä ilmestyi saksaksi pöytälaatikosta löytynyt romaani Die Architekten, jonka hän kirjoitti englanniksi 36 vuotta aiemmin.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.