Mainos

Kirjailijat ja yleisö kohtaavat Tampereella

Tampereella 9.-11. kesäkuuta järjestettävän Pyynikin kirjailijatapaamisen aiheena on sota ja rauha.

Pyynikki-tapaaminen järjestetään vuorovuosin Lahden Mukkulan kansainvälisen kirjailijakokouksen kanssa. Vaikka tapahtuman nimenä on Pyynikki 2000, tilaisuudet ovat Tampereen keskustassa. Osa tilaisuuksista on tarkoitettu laajalle yleisölle, osa vain kirjailijoille. Tampereella järjestetään tapahtuman aikana myös Kirjailijaliiton kokous.

Tapahtuman avajaiset ovat perjantaina 9. kesäkuuta Keskustorilla Tampereen Teatterin talon edustalla. Avaussanat lausuu kirjailija Jaakko Syrjä. Perjantaina on myös lauluilta "Punaista ja valkoista" Tulliklubilla. Lavalle nousevat mm. Kiti Neuvonen, Rauno Arvola ja Viialan Pyryn torvisoittokunta. Lauantai on varattu alustuksille ja yleisökeskustelulle. Kokoontumispaikkana on Tullikamarin Pakkahuone, jossa sotaa ja rauhaa tarkastellaan viidestä eri näkökulmasta. Päivän avaa professori Heikki Ylikangas Suomen sisällissotia tarkastelevalla alustuksellaan. Filosofian tohtori Mervi Kaarninen puhuu Väinö Linnan naisista, ja kirjailija Anneli Toijala herättää keskustelua sodan arjesta. Professori Paul Alvre kertoo, miltä suomalaisten käymät sodat näyttivät virolaisin silmin. Professori Juhani Niemi vetää päivän teemat yhteen nykypäivän sotaromaaneja käsittelevällä alustuksellaan.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.