Mainos

Kirjoihin käytetään yhä enemmän rahaa

Suomalaiset käyttävät yhä enemmän rahaa kirjoihin - eniten luetaan kotimaista kaunokirjallisuutta, kertoo tuore kirjahankintoja kartoittava tutkimus. Kaikki eivät toki osta kirjoja, sillä ilmaiseksikin niitä saa.

- Suomalainen kirjastosysteemi on niin hyvä, että kaunokirjoja etenkään ei tarvitse ostaa, sanoo vantaalainen Jorma Pajunen.

Eläkkeellä oleva Pajunen on himolukija - viime vuonna hän kertoo lukeneensa 106 kirjaa.

- Eniten luen kotimaista kaunokirjallisuutta - etenkin uusia kotimaisia. Myös kaikki skandinaaviset uudet kirjat kiinnostavat. Amerikkalaisia kirjoja en tykkää lukea, koska niissä on paljon väkivaltaa, sanoo Pajunen.

Kotimainen kiinnostaa

Viime vuonna suomalaiset ostivat 22 miljoonaa kirjaa, joista 14 miljoonaa ostettiin omaksi huviksi tai hyödyksi. Lahjaksi ostettiin viime vuonna kahdeksan miljoonaa kirjaa.

Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys ovat kartoittaneet suomalaisten kirjakulutusta 13 vuoden aikana kolmessa kyselyssä: vuonna 1995, 2003 ja viimeisin keväällä 2008. Suurin muutos on tuossa ajassa tapahtunut siinä, että nyt kirjoihin käytetään enemmän rahaa. Vuosien 1995 ja 2003 välillä ostettujen kirjojen kappalemäärä nousi 33 prosenttia ja kirjoihin käytetty rahamäärä yli 50 prosenttia.

Kyselyssä selvisi, että suomalaiset lukevat eniten kotimaista kaunokirjallisuutta (32 prosenttia vastanneista), toiseksi eniten käännettyä kaunokirjallisuutta (31 prosenttia), kolmanneksi eniten ruokakirjoja (25 prosenttia), neljänneksi eniten dekkareita , historia- ja muistelmakirjoja (22 prosenttia) ja viidenneksi eniten lastenkirjoja (20 prosenttia).

Itsekkyys lisääntynyt kirjahankinnoissa

Reilussa kymmenessä vuodessa suomalaiset ovat tulleet hitusen itsekkäämmiksi kirjahankinnoissaan.

Omaksi huviksi ostettujen kirjojen määrä on kasvanut viidessä vuodessa viisi prosenttia (58 prosentista 63 prosenttiin kaikista ostetuista kirjoista).

Eniten kirjoja ostavat korkeasti koulutetut, pääkaupunkiseudulla asuvat 40-49-vuotiaat naiset, joilla on lapsia. Löytyy myös niitä, jotka eivät osta vuodessa yhtään kirjaa: tyypillisimmillään kirjoja ostamaton on Oulun tai Lapin läänissä asuva alle 30-vuotias mies.

Suurkuluttajia, eli niitä jotka ostavat vuoden aikana yli kymmenen kirjaa, on 16 prosenttia. Niitä, jotka eivät osta yhtään kirjaa on 21 prosenttia 15-79 -vuotiaista.

Suomi lukee -tutkimus on tehty kolme kertaa. Viimeksi Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 846 suomalaista huhti-toukokuussa 2008. Tutkimuksen ovat tilanneet Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.