Mainos

Kjell Westö nauttii lukijoiden huomiosta

Kirjailija Kjell Westö työsti uutta romaaniaan Missä kuljimme kerran -kirjan huikean menestyksen saattelemana. Paineet iskivät vasta teoksen viimeistelyvaiheessa.

Kjell Westö on kiirehtinyt viime päivinä haastattelusta, keskustelusta, yleisötapahtumasta ja markkinointitilaisuudesta toiseen. Viime viikonloppuna Westö vieraili Göteborgin kirjamessuilla Ruotsissa.

”Paapomista kaipaavaksi narsistiksi” tunnustautunut Westö on nauttinut sosiaalisesta elämästä pitkän kirjoitusjakson jälkeen.

– Istuin edelliset pari vuotta kirjoittamassa melkein piileskellen, eli sitä elämää todella riitti. Ei ole ehtinyt viettää iltoja myöskään ystävien kanssa. Tämä kaikki tuntuu itse asiassa ihan hyvältä tässä vaiheessa, Westö toteaa.

Westö myöntää, että kirjailijalle on etuoikeus, että hänen tekemisensä kiinnostaa ihmisiä.

– Pahinta on, että tekee valtavasti duunia, eikä ketään kiinnosta. Niinkin käy monille.

Uusi kirja vie 60-luvun Kallioon

Kjell Westön reilu viikko sitten ilmestynyt helsinkiläisromaani Älä käy yöhön yksin kertoo Jouni Mannerista ja Ariel Wahlista, jotka tutustuvat toisiinsa teineinä Kallion kaduilla. Westö kuvaa Helsinkiä kuusikymmenluvulla syntyneen lähiön ja siellä aikuistuneiden ihmisten näkökulmasta. Tarina jatkuu 2000-luvulle.

Kirjailija on tuonut uuteen romaaniin myös edellisen teosten henkilöitä. Ohimennen tavataan muun muassa Missä kuljimme kerran -kirjan Cedric Lilliehjelm, hänen eläväinen sisarensa Lucie ja sodan loppuvaiheessa teloitetun Allu Kajanderin poika. Henkilöt, jotka olivat 1920-luvulla nuoria, ovat nyt vanhuksia.

– Se on tavallaan leikkiä; hauskuutan itseäni ja toivottavasti samalla lukijaa. Se on myös merkki siitä, että tältä erää suljen tämän fiktiivisen maailman ja lähden ehkä hakemaan toisenlaisia maailmoja.

Suosittu kirjailija ei ota paineita

Kjell Westö sai Finlandia-palkinnon vuonna 2006 romaanistaan Missä kuljimme kerran. Romaani palkittiin myös Akateemisen Kirjakaupan Varjo-Finlandialla; se oli vuoden 2006 myydyin kirja Akateemisessa. Lisäksi teos oli kriitikoiden ja lukupiirien suosikki, se tehtiin teatterin lavalle ja käännettiin jopa espanjaksi. Kirjastoissa teosta jonotettiin pitkään.

Westö tietää, että edellisen teoksen suosio asettaa uudelle kirjalle valtavat odotukset. Hän ei ole ottanut silti paineita uuden menestyksestä.

– Tiedän, että minulta odotetaan paljon, ja pitää tehdä hyvää koko ajan. Säälipisteitä ei tässä vaiheessa uraa saa mistään. Minulla on kuitenkin aika hyvä keskittymiskyky. Kun minulla ovat tarina ja ihmiset, elän ihan siinä maailmassa. Uuden kirjan idea tuli jo ennen kuin Missä kuljimme kerran ilmestyi. Olin valmis syöksymään siihen verraten nopeasti heti kun edellisen kirjan ympärillä pyörinyt rumba oli ohi.

– Mutta nyt kesällä, kun oli ihan viimeinen viimeistely- ja oikolukuvaihe ja kun kävimme kääntäjäni, Katriina Huttusen, kanssa käännöstä läpi, paineet iskivät. Nyt kun kirjan ilmestymisestä on kulunut vain muutama viikko, innostunut vastaanotto on ollut todella hienoa.

Suhde yleisöön on tärkeä

Kjell Westölle lukijoiden kiitos ja keskustelut heidän kanssaan ovat tärkeitä.

– Se, että olen saanut ison ja lojaalin lukijakunnan, joka on seurannut minua Leijat Helsingin yllä -romaanista lähtien, on muuttanut minun elämääni ja kirjailijan taivalta hirveän positiivisella tavalla. Nytkin käydessäni esiintymässä sekä ruotsiksi että suomeksi, on todella nastaa kolmen–neljän vuoden tauon jälkeen tavata lukijoita ja keskustella teemoista.

Kirjailija ei saa olla tuuliviiri

Kjell Westö aloitti kirjailijan uransa runoilijana. Tuolloin häntä kritisoitiin vanhanaikaisuudesta.

– Olin runoilijana, ja olen aina ollut ehkä muutenkin, liian herkkähipiäinen. Toisaalta rakentavaan kritiikkiin pitääkin suhtautua niin. Kirjailijana voi kehittyä kuuntelemalla ihmisiä, jotta voi tehdä asiat paremmin.

Westö myöntää tehneensä runoilijana sen virheen, että kun runoja arvosteltiin vanhanaikaisiksi, hän muutti tyyliään.

– Aloin kirjoittaa runoja postmodernien ranskalaisfilosofien henkeen – eikä siitä tullut mitään. Silloin tajusin, että on tehtävä itselle ominaista taidetta. Muuttua ja kehittyä voi, mutta tuuliviirinä ei saa olla. Se on taiteilijalle myrkkyä.

Lisää virtaa mökiltä

Viime viikkoina Kjell Westöllä ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia. Ensi viikolla Westö yrittää saada pari päivää vapaaksi päästäkseen kesämökille tehorentoutukseen.

– Jos lähden ajamaan mökille aamulla, ehdin kalastaa iltapäivän ja illan, ja koko seuraava päivä on vielä aikaa, Westö naurahtaa.

– Pidän ihmisten kanssa olemisesta ja olen verraten sosiaalinen ihminen – tai olen itse asiassa outo sekoitus introvettiyttä ja ulospäin suuntautuneisuutta. Mutta kun pääsee välillä pois kaikesta, menee jonnekin ja soittaa päivän kitaraa tai kalastaa ja on luonnon helmoissa – kirjoitankin tällä hetkellä vain lyhyitä juttuja – saa taas uusia voimia.

Kjell Westö kertoo Radio Novan haastattelussa muun muassa, ja . Lue myös esittely kirjasta Missä kuljimme kerran:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.