Mainos

Klarinetisti Kriikulle PN:n musiikkipalkinto

Klarinetisti Kari Kriikku on voittanut Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon. Tunnustus on noin 47 000 euroa ja se luovutetaan Kriikulle lokakuussa Tukholmassa neuvoston istunnossa.

- Kari Kriikku on ainutlaatuinen klarinettivirtuoosi. Hänen esiintymiselleen on luonteenomaista joustavuus ja positiivinen musiikillinen ilo. Hän on muusikko sanan parhaassa merkityksessä, perusteluissa kiitetään.

Perusteluissa Kriikkua luonnehditaan genrensä pioneeriksi soolokonserttojen esittämisessä.

- Se on johtanut yhteistyöhön useiden aikamme tärkeimpien nykysäveltäjien kanssa, joiden teoksia hän on kantaesittänyt. Lisäksi hän tutkii jatkuvasti muita nykymusiikin muotoja kamarimuusikon ominaisuudessa.

Kaikkiaan ehdokkaita oli kaksitoista. Kriikun lisäksi palkintoa tavoitteli suomalaisista viulisti Pekka Kuusisto The Luomu Players -yhtyeensä kanssa. Tänä vuonna kaikki ehdokkaat olivat PN:n mukaan edelläkävijöitä tai muusikoita, jotka kokeilevat uusia ilmaisumuotoja yli genrerajojen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.