Mainos

Koirankynnen leikkaaja katsotuin kotimainen filmi

Koirankynnen leikkaaja on noussut tämän vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Filmi voitti myös yleisön palkinnon Pohjoismaisen elokuvan festivaalilla Ranskassa.

Viime viikonloppuna Markku Pölösen ohjaama Koirankynnen leikkaajan kokonaisyleisömäärä nousi 138 717 katsojaan, millä filmi ohitti Levottomat 3 -leffan.

Koirankynnen leikkaaja voitti yleisön palkinnon Pohjoismaisen elokuvan festivaalilla Ranskan Rouenessa lauantaina.

Kotimaisista elokuvista on tänä vuonna kerännyt hyvin katsojia myös Vieraalla maalla.

Koko Suomen filmiohjelmiston katsotuin elokuva oli viikonloppuna Mel Gibsonin The Passion of Christ. Jeesuksen kärsimystietä seurasi maamme valkokankailla yli 14 000 silmäparia.

Suomen elokuvasäätiön tiedoista ilmenee myös, että toivotuimmat kotimaiset dvd-julkaisut ovat nyt filmit Siivoton juttu, Katsastus ja Rumble. Tv-sarjoista dvd:lle janotaan eniten Tabua, Autovarasta sekä Hynttyyt yhteen -sarjaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.