Mainos

Koneisto vahvistaa asemaansa konemusiikin festivaalina

Tänä viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalle ja Hietaniemen rannalle odotetaan jopa 38 000 konemusiikin ystävää. Neljättä kertaa järjestettävä Koneisto on noussut yhdeksi Euroopan tärkeimmistä elektronisen musiikin festivaaleista, ja se myös huomioidaan laajalti kansainvälisesti.

Neljäntenä vuotenaan Koneisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti arvostettuna tapahtumana. - Helsinki on onnistuttu erittäin hyvin. Kansainvälisesti festivaali on uskottava ja kiinnostusta tulee yleisöltä ulkomailta ja muilta ulkomaisilta medioilta, brändin suunnittelija Teemu Suviala Syrupista kertoo.

Tapahtumassa on 50 ulkomaista mediaa eli tuplasti se mitä viime vuonna. Toimittajat ylistävät suomalaisen konemusiikin ainutlaatuisuutta, vaikka musiikkimme ei listoilla keikkukaan.

- Pidän siitä, että suomalainen konemusiikki on hyvin tummaa, humoristista ja kokeellista. Uskon, että se vetoaa kaikkiin joka puolella maailmaa, toimittaja Piers Martin musiikkilehti NME:stä kertoo.

Konemusiikin alakulttuuriaika alkaakin olla ohi ja järjestäjät puhuvat jo reippaasti kaupallisuudesta. - Koneisto on siinä mielessä mielenkiintoinen, että suurin osa muista festivaaleista toimii vielä aika yhdistyspohjalta, mutta Koneisto on heti alusta alkaen toiminut yrityksenä ja nimenomaan tää ulkomaalainen kiinnostus se vahvistaa meidän brändiä ja on tärkeä osa meidän tavallaan kaupallista identiteettiä, jos näin vois sanoa, Koneiston ohjelmavastaava Jaakko Parkkari kertoo.

Pitkään erityisen siistinä pidetty juhla sai viime kesänä kolauksen, kun poliisi löysi väkimassasta 70 huumeidenkäyttäjää. Parkkari ei pidä Koneistoa minään huumejuhlana. - Se ei itse asiassa perustu mihinkään faktoihin, vaan ennakkoluuloihin. Se on ehkä tämmönen sukupolvien välinen kuilu, että 60-luvulla kaikki rokkarit oli huumeveikkoja ja juoppoja, mutta siitä on tavallaan päästy eroon, että nyt rokkikin on hovikelpoista. Mä uskon, että se on ajan kysymys, että se maine, jos se nyt on huono, niin se petraantuu, Parkkari heittää.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 25.07.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.