Mainos

Kotimainen draama jyrää katsojatilastoissa

Kotimaiset ohjelmat ovat hallinneet alkuvuonna television katsojatilastoja. Esimerkiksi viime viikolla Finnpanelin 50 katsoituimman ohjelman listalle mahtui vain yksi ulkomainen ohjelma, Teho-osasto sijalle 37.

Erityisen katsottuja ovat olleet tutut kotimaiset draamasarjat, kuten Salatut Elämät sekä Metsolat, mutta hyvin ovat pärjänneet myös uudet sarjatulokkaat, kuten MTV3:n sarjauutuus Helppo elämä sekä TV2:n Pirunpelto. Helppo elämä keräsi avausviikollaan peräti 861 000 katsojaa ja Pirunpelto puolestaan hiukan yli 770 000.

Mediatutkija Veijo Hietalan mukaan osaksi kotimaisen draaman suosion kasvua selittää tarjonnan merkittävä lisääntyminen.

- 80-luvulla ja vielä 90-luvun alussa ei vielä niin hirveän paljon kotimaisia draamasarjoja tuotettu, vaan kanaville oli halvempaa ja kätevämpää ostaa amerikkalaisia sarjoja valmiina, Hietala toteaa.

- Nyt kun kotimaisten sarjojen suosio on huomattu, niitä uskalletaan tehdään entistä enemmän. Suomessa on myös opittu tekemään laadukkaalla tavalla tv-draamaa, eikä tämän meidän kotimainen ja kotikutoinen tv-draamatuotanto yhtään häpeile amerikkalaisten ja ulkomaisten tv-tuotantojen rinnalla.

Myös MTV:n draamapäällikkö Sarita Harma näkee lisääntyneen tarjonnan syynä kotimaisen draaman suursuosioon. Harman mukaan muun muassa tekijöitä on nykyään aiempaa enemmän.

- Esimerkiksi tuottajakoulutus, jota on 90-luvulta lähtien järjestetty yhä enemmän sekä Suomessa että Euroopassa ja maailmanlaajuisesti, kantaa nyt hedelmää, Harma toteaa.

Hietala arvioi, että kotimaisen draaman suosiota yhteisen katselukokemuksen tarjoajana kasvattaa myös kanavien lisääntyminen ja ohjelmatarjonnan pirstaloituminen. Samanlainen vaikutus on Hietalan mukaan myös globalisaatiolla. Kotimaisen tuotannon suosion kasvu onkin ollut nähtävissä myös muualla Euroopassa.

- Mitä enemmän maailma globalisoituu ja EU integroituu, niin sitä enemmän on tarvetta kansallisuudelle ja kansalliselle itsetunnolle sekä kansallisen identiteetin rakentamiselle myöskin tv-sarjojen keinoin, Hietala arvioi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.