Mainos

Kotimainen elokuva ylitti viime vuoden katsojamäärän

Katsojatilastojen ykkösenä on tällä hetkellä fiktiivinen elämäkertaelokuva Matti, joka on koonnut kaikkiaan 432 000 katsojaa.

Kotimaisen elokuvan vuosi on alkanut elokuvateattereissa paremmin kuin koskaan aiemmin. Kotimaisten filmien katsojamäärä ylitti kahdessa kuukaudessa koko viime vuoden katsojamäärän.

Elokuvasäätiön mukaan eilisen jälkeen suomalainen elokuva oli koonnut tänä vuonna jo 942 795 katsojaa. Koko viime vuonna päästiin 940 000 kävijään.

Katsojatilastojen ykkösenä on nyt Aleksi Mäkelän ohjaama fiktiivinen elämäkertaelokuva Matti, joka on koonnut 432 000 katsojaa. Toiseksi katsotuin on Joona Tenan romanttinen komedia FC Venus 204 795 katsojalla. Kolmanneksi nousi Pekka Karjalaisen ohjaama Kummelin Jackpot, jonka on nähnyt valkokankaalla 87 316 suomalaista.

Alkuvuoden menestys näyttää Elokuvasäätiön mukaan selvästi, millainen katsojapotentiaali kotimaiselle elokuvalle on olemassa, kun ohjelmistossa on sopiva määrä erilaisia filmejä. Säätiön mukaan vaikuttaa siltä, että kotimaiset elokuvat eivät nyt juurikaan kilpaile keskenään vaan filmit tukevat toisiaan.

Tällä hetkellä kotimaisen elokuvan markkinaosuus kaikista Suomen katsojista on erittäin korkea, 55 prosenttia.

Suomalaiset filmit kokosivat tähänastisen katsojaennätyksensä vuonna 1999. Kotimaisia elokuvia saapui katsomaan tuolloin 1,8 miljoonaa kävijää. Tänä vuonna on Elokuvasäätiön mukaan ilmeiset mahdollisuudet tehdä uusi ennätys.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.