Mainos

Kotimainen kaunokirjallisuus myy yhä paremmin

Viime vuoden bestseller oli Ilkka Remeksen 6/12, ja myydyin tietokirja oli Sääpäiväkirja 2007.

Kotimaisten romaanien myyntiluvut jatkoivat kasvuaan viime vuonna. Vuoden 2006 myydyimpien kaunokirjojen viiden kärkeen mahtuu ainoastaan yksi käännöskirja.

Kaunokirjallisuuden myynti lisääntyi viime vuonna sekä kirjakaupoissa että kustantajilta kaupoille.

Kirjakaupat myivät kaunokirjallisuutta kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2005, mutta tietokirjamyynti jäi koko vuonna pari prosenttia alle edellisvuoden myynnin. Kokonaisuudessaan kirjojen myynti kirjakaupoissa kasvoi prosentin verran vuodesta 2005.

Kirjakaupoille pettymyksen tuotti joulukuun myynti, joka jäi pakkasen puolelle 1,7 prosenttia edellisvuodesta. Tietokirjojen myynti jäi peräti viisi prosenttia edellisvuotista pienemmäksi. Vain kaunokirjallisuutta, pokkareita ja oppikirjoja myytiin enemmän viime jouluna kuin vuonna 2005.

Kotimaiset romaanit myyntitilastojen kärjessä

Myydyimmät kotimaiset kaunokirjat olivat Ilkka Remeksen6/12, Laila Hirvisaaren Myrskyn edellä ja Kjell WestönMissä kuljimme kerran.

Muut bestsellerit eli yli 50 000 kappaleen myyntilukuihin yltäneet teokset olivat Arto PaasilinnanKylmät hermot, kuuma veri, Heli LaaksosenSulavoi ja Reijo MäenHard Luck Café.

Myydyimmät käännetyt kaunokirjat olivat Dan BrowninMeteoriitti, Henning MankellinKennedyn aivot ja Kate MossenLabyrintti.

Kotimaisten lastenkirjojen kärjessä oli peräti kaksi Mauri Kunnaksen kirjaa, Viikingit tulevat ja Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Käännettyjen lastenkirjojen suvereeni ykkönen oli viime vuonna J. K. RowlinginHarry Potter ja puoliverinen prinssi.

Myydyin tietokirja oli Sääpäiväkirja 2007 ja myydyin kotimainen sarjakuvakirja Juba TuomolanViivi ja Wagner, Kaasua sohvalla.

Finlandia-ehdokkuus ei takaa hyviä myyntilukuja

Kirjakauppaliitto on seurannut jo vuosia Finlandia-ehdokkuuksien ja palkintojen vaikutusta ehdokaskirjojen kirjakauppamyyntiin. Myyntiluvut osoittavat, että pelkkä ehdokkuus ei lisää kirjan suosiota, mutta voitto moninkertaistaa myynnin.

Viime vuoden voittajaa, Kjell Westön Missä kuljimme kerran -romaania, myytiin kirjakaupoissa 61 010 kappaletta, suurin osa palkinnonjaon jälkeen. Joulukuun Mitä Suomi lukee -listalla Westön teos onnistui jopa nousemaan ykköseksi.

Erkki Tuomiojan Tieto-Finlandian voittanut Häivähdys punaista olisi yltänyt kirjakauppiaiden mukaan huomattavasti suurempiin myyntilukuihin, jollei sen painos olisi loppunut kesken. Kirja loppui kaupoista heti palkinnonjulkistuksen jälkeen ja sitä saatiin ennen joulua myyntiin selvästi kysyntää vähemmän.

MYYDYIMMÄT KOTIMAISET KAUNOKIRJAT VUONNA 2006 (ei pokkareita) Kustantaja Myynti kpl 1. Ilkka Remes: 6/12 WSOY 151 600 2. Laila Hirvisaari: Myrskyn edellä Otava 100 500 3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran Otava 89 300 4. Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri WSOY 70 200 5. Heli Laaksonen: Sulavoi Otava 61 600 6. Reijo Mäki: Hard Luck Cafe Otava 55 800 7. Eppu Nuotio: Musta Otava 44 800 8. Jari Tervo: Ohrana WSOY 32 300 9. Muste & Kallis: Suomen parhaat vitsit 2007 Gummerus 29 100 10. Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö Tammi 24 500 11. Seppo Jokinen: Hiirileikki Karisto 23 600 12. Pirjo Hassinen: Isänpäivä Otava 23 200 13. Reko & Tina Lundan: Viikkoja, kuukausia WSOY 22 400 14. Kari Hotakainen: Huolimattomat WSOY 19 900 15. Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras Otava 19 600 16. Kjell Westö: Där vi en gång gått Söderströms 18 000 17. Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta Gummerus 17 300 18. Reino Lehväslaiho: Ei tuumaakaan! WSOY 16 900 19. Virpi Hämeen-Anttila: Perijät Otava 16 400 20. Antti Tuuri: Taivaanraapijat Otava 14 100 MYYDYIMMÄT KÄÄNNETYT KAUNOKIRJAT VUONNA 2006 (ei pokkareita) Kustantaja Myynti kpl 1. Dan Brown: Meteoriitti WSOY 97 300 2. Henning Mankell: Kennedyn aivot Otava 67 700 3. Kate Mosse: Labyrintti Otava 57 500 4. Åsa Larsson: Sudentaival Otava 44 400 5. Henning Mankell: Daisy Sisters Otava 41 400 6. Liza Marklund: Nobelin testamentti Otava 36 900 7. Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita Otava 33 500 8. Patricia Cornwell: Vaarassa Otava 30 300 9. Tess Gerritsen: Katoaminen Otava 29 800 10. Ian McEwan: Lauantai Otava 21 100 MYYDYIMMÄT TIETOKIRJAT VUONNA 2006 (ei pokkareita) Kustantaja Myynti kpl 1. Sääpäiväkirja 2007 Otava 97 300 2. Guinnes World Records 2007 Sanoma Mag. 57 100 3. Mitä Missä Milloin 2007 Otava 56 500 4. Berglund,Rinta-Huumo: Viinistä viiniin 2007 Otava 40 2005 5. Judith Wilson: Kutsuva koti WSOY 39 3006 6. Kotilieden suuri keittokirja Yht. Kuval. 36 0007 7. Torey Hayden: Toisten lapset Otava 35 7008 8. Geoffrey Parker: Elävä maailmanhistoria Otava 33 8009 9. The Mind Gym Otava 32 30010 10. Kaari Utrio: Suomen naisen tie Tammi 30 90011 MYYDYIMMÄT KOTIMAISET LASTEN- JA NUORTENKIRJAT 2006 (ei pokkareita) Kustantaja Myynti kpl 1. Mauri & Tarja Kunnas: Viikingit tulevat Otava 120 000 2. Kunnas & Kunnas: Koiramäen Martta ja Ruuneperi Otava 57 900 3. Topelius & Lumme: Topeliuksen satuhelmiä WSOY 47 000 4. Cacciatore, Penna yms. Rymyretki WSOY 36 800 5. Nopola & Nopola: Risto Räppääjä ja villi kone Tammi 36 500

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.