Mainos

Kotimaisella elokuvalla puoli miljoonaa katsojaa - osalta yleisö vielä kateissa

Kotimaisiin elokuviin on myyty tänä vuonna jo yli 490 000 lippua. Katsojaosuus on hienosti 25 prosenttia, sillä yhteensä elokuvissa on tämän vuoden aikana käyty vajaa kaksi miljoonaa kertaa. Zaida Bergrothin kriitikoiden ylistämää Hyvä poika -elokuvaa ja Mika KaurismäenVeljeksiä yleisö ei kuitenkaan vielä ole löytänyt. Hyvä poika sai ensi-iltaviikollaan 3 853 katsojaa, Veljekset 1 046.

"Vielä ei olla flobattu"

Hyvä poika -elokuvan levittäjän Suomen Disneyn toimitusjohtaja Jussi Mäkelä ei pidä tulosta flobbina, vaikka ensimmäinen viikko yleensä näyttää katsojamäärän suunnan.

-Hyvä poika on pienimuotoinen elokuva, joten alku ei ole katastrofi, vaikka katsojamäärä välttävän ja hyvän välissä onkin. Totta kai olisimme toivoneet heti alkuun enemmän katsojia, koska elokuva on meidän mielestämme hemmetin hyvä. Mutta tällaiset elokuvat lähtevät joskus hitaasti liikkeelle, kun sana kulkee suusta suuhun, Mäkelä arvioi.

Varsinkin naisilla on nyt mistä valita

Mäkelä mielestä Hyvän pojan nousua hidastaa naistenelokuvien vahva tarjonta tällä hetkellä. Tarjolla on esimerkiksi Oscar-palkitut elokuvat; Black Swan, jolla on 117 000 katsojaa ja Kuninkaan puhe, jonka 145 00 suomalaista on nähnyt. Myös Pernilla AugustinSovinto, jossa näyttelevät myös Outi Mäenpää ja Ville Virtanen, on saanut jo 34 000 katsojaa ostamaan lipun.

Mäkelä pitää Kaurismäen Veljesten pienimuotoista lähtöä odotettuna, koska se ei kalastelekaan suuria yleisöjä. -Me sen sijaan odotamme Bergrothin elokuvalle 20 000 tai jopa 40 000 katsojaa, Mäkelä kertoo.

Vares on yhä ykkönen

Vuoden tähän asti katsotuin elokuva on edelleen Anders Engströmin ohjaama Vares - Pahan suudelma 203 000 katsojalla. Pahan suudelma on nyt kerännyt enemmän katsojia kuin kaksi aiempaa Vares-elokuvaa. Jatkoa on luvassa jo tässä kuussa, kun Solar Films tuo valkokankaille Vares - Huhtikuun tytöt -elokuvan ja neljäs Vares on luvassa elokuussa.

Toiseksi katsotuin kotimainen elokuva on Juha Wuolijoen ohjaama Hella W 79 000 katsojalla ja kolmanneksi katsotuin Lauri Nurksen ohjaus Veijarit, jonka on tämän vuoden puolella nähnyt 75 000 katsojaa. Yhteensä Veijareilla on koossa jo 112 000 katsojaa.

Tänäänkin kaksi kotimaista ensi-iltaa

Tänä vuonna ensi-iltaan tulee parikymmentä kotimaista elokuvaa, esikoisohjaajia on peräti kuusi. Tänään ensi-iltansa saavat esikoisohjaaja Oskari Sipolan nuorisoelokuva Elokuu ja Tonislav Hristovin dokumenttielokuva Sinkkuelämän säännöt.

Viime vuosi oli yleisömäärältään ennätysmäinen. Silloin yli kaksi miljoonaa katsojaa kävi katsomassa kotimaisen elokuvan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.