Mainos

Kotimaiset elokuvat haukkasivat viidesosan katsojista

Kotimaiset elokuvat menestyvät varsinkin pienillä paikkakunnilla. Viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva oli Joulutarina, jolla oli noin 220 000 katsojaa.

Kotimaiset filmit vetivät viime vuonna Elokuvasäätiön mukaan noin 1,3 miljoonaa katsojaa. Filmikamari arvioi, että kaikkiaan elokuvissa käytiin 6,7 miljoonaa kertaa.

- Se tarkoittaa, että peräti yksi viidestä elokuvalipusta ostettiin kotimaiseen elokuvaan. Kansainvälisesti komea saavutus, iloitsee Suomen elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen.

Erityisesti pienillä paikkakunnilla kotimaisen elokuvan asema on vahva. Myös elokuvan paikallisuudella on Koistisen mukaan suuri vaikutus, sillä esimerkiksi Claes Olssonin Colorado Avenue pärjäsi hyvin ruotsinkielisillä alueilla ja Markku Pölösen Lieksa! Pohjois-Karjalassa. Lieksa! sai Joensuussa enemmän katsojia kuin Helsingissä.

Viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva oli Juha Wuolijoen ohjaama Joulutarina, jonka näki noin 220 000 katsojaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.