Mainos

Kotimaiset elokuvat puntarissa Helsingissä

Finnkino houkuttelee tällä viikolla kansaa jouluostoksilta elokuviin näyttämällä kaikki vuoden aikana ensi-iltaan tulleet kotimaiset uutuudet. Samalla Jussi-palkinnoista päättävä raati saa tilaisuuden katsoa jo näytännöstä poistuneet filmit valkokankaalta vielä kertaalleen.

Jussit jakaa Filmiaura ry, jonka runsaat 230 jäsentä toimivat eri tehtävissä elokuva-alalla. Yksi sen hallituksen jäsenistä, Finnkinon ohjelmistopäällikkö Toni Lähteinen on erityisen iloinen Klaus HärönPostia pappi Jaakobille ja Mika KaurismäenHaarautuvan rakkauden talon -elokuvien menestyksestä. Postia Pappi Jaakobille -elokuvan on nähnyt tähän mennessä lähes 100 000 katsojaa. Haarautuvan rakkauden talo on kerännyt noin 150 000 katsojaa.

– Niitä, jotka eivät ole menestyneet niin kuin olisin kuvitellut, ovat Johanna VuoksenmaanToinen jalka haudasta ja Jukka-Pekka ValkeapäänMuukalainen, joka sai harmittavan vähän väkeä, vaikka on hieno elokuva sekin. Myös Lenka Hellstedtin Maata meren alla -elokuvan ja Markku PölösenRalliraidan suhteen odotukset olivat korkeammalla, Lähteinen toteaa.

Tänä vuonna on ilmestynyt 18 kotimaista uutuutta, joista neljä on dokumentteja. Vuoden katsotuin kotimainen on Aleksi MäkelänRööperi.

Vuoden 2009 Jussi-voittajat julkistetaan 31. tammikuuta. Kotimaisten elokuvien uusintanäytökset järjestetään tällä viikolla Helsingin Kinopalatsissa ja Tennispalatsissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.