Mainos

Kotkan Port of Art -näyttely ulkoilmassa

Kotkan keskustan ulkoilmanäyttelyssä Port of Artissa on koko kesän esillä kahdeksan Itämeren alueen taiteilijan työt.

Koko kesän sillä varauksella, että työt säästyvät ilkivallalta, mikä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Yksi töistä turmeltiin jo ennen näyttelyn avajaisia.

Port of Art -näyttely on kolmas Itämeren alueen taiteilijoiden yhteinen ulkoilmataidenäyttely Kotkassa. Tanskalaisen taiteilija Torben Ebbesenin suurelle kankaalle painettu Jeesuksen kasvoja muistuttava kuva viilleltiin rikki Isossapuistossa yöllä ennen näyttelyn avajaispäivää.

Apulaiskuraattori Timo Mähösen mukaan taiteilija ymmärrettävästi loukkaantui työnsä turmelemisesta ja pahoitti mielensä, eikä halunnut enää osallistua näyttelyyn.

Ensimmäinen Kotkassa pidetty suuri ulkoilmanäyttely sai työnimen Radar ja se järjestettiin 1990. Viisi vuotta myöhemmin näyttelylle annettiin satamakaupunkiin istuva nimi Port of Art. Kulttuuritoimenjohtaja Taina Rasin mielestä Port of Art -näyttelyllä alkaa jo olla perinteitä. Siitä tuleekin pysyvä viiden vuoden välein järjestettävä näyttely Kotkaan.

Radar herätti kymmenen vuotta sitten huomiota massiivisuudellaan. Se keskittyi Kotkan ydinkeskustaan. Ensimmäinen Port of Art -ulkoilmanäyttely oli elämyksellinen. Näyttelyn työt oli ripoteltu ympäri kaupunkia, myös ydinkeskustan ulkopuolelle.

"Taidetta ei voi pidätellä sisällä"

Tämänkesäisen Port of Artin kuraattori on tanskalainen Etelä-Jyllannin taidemuseon johtaja Ove Mogensen. Hän kertoo periaatteessa olevansa sitä vastaan, että taidetta levitetään ympäri kaupungin.

-Taide kuuluu taidemuseoihin ja gallerioihin. En haluaisi häiritä ihmisiä heidän arkielämässään tuomalla taiteen kaduille, mutta on vain hyväksyttävä se, että taide on muuttunut. Sitä ei enää voi pidätellä sisätiloissa.
Kompromissina rakensin Port of Artin Kotkan cityyn niin, että ihmiset pystyvät kulkemaan näyttelyn läpi puolessa tunnissa, ikäänkuin taidemuseossa,Mogensen sanoo. Mogensen ei myöskään halua provosoida taiteella ihmisiä, vaikka se olisikin hänen mukaansa varsin helppoa.

Port of Artissa hän haluaa ainoastaan tuoda taidetta nähtäville ja kertoa näyttelyn kautta ihmisille, missä taiteessa tänään liikutaan. Työt hän on sijoittanut Kotkansaaren puistoihin ja Keskuskadun varrelle.

Port of Artin tämänkesäiset taiteilijat ovat Anna-Leena Kopperi ja Tapio Sinisalo Suomesta, Anneé Olofsson Ruotsi, Hans Paul Olsen Färsaaret, Ulrich Eller Saksa, Mare Traila Viro, Erik Bozis Latvia ja Vadim Zaharov Venäjä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.