Mainos

Kristuksen kärsimys -elokuva kerää huomiota USA:ssa

Ensi viikon alussa jaetaan taas Oscareita, mutta amerikkalaiset kohisevat nyt Hollywoodin koneiston ulkopuolelta tulleesta elokuvasta. Toimintafilmeistään tunnetun Mel Gibsonin "Kristuksen kärsimys" herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Mel Gibson rahoitti Kristus-passion suurimmaksi osaksi itse. Elokuvaa näytetään suurten ketjujen ulkopuolella yksittäisissä teattereissa.

Myyntimenestys on yllättänyt. Elokuvalle ennustetaan jopa sadan miljoonan dollarin lipputuloja, mikä on Yhdysvalloissa ennenkuulumaton summa elokuvalle, jossa ei puhuta sanaakaan englantia.

Elokuva kertoo Kristuksen kahdestatoista viimeisestä tunnista vangitsemisesta ristiinnaulitsemiseen.

Useat juutalaisjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että elokuva voi yllyttää antisemitismia.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 26.02.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.