Mainos

Kuollut kirjailija kisaa Finlandia-palkinnosta – lasten- ja nuortenkirjojen ehdokkaat julki

Kuusi lastenkirjaa tavoittelee tänä vuonna lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa.

Ehdokkaat ovat Katri Kirkkopellon lastenkirja Piki, Lena Frölander-Ulfin kuvakirja Minä, Muru ja Metsä, Sanna Iston kirjoittama ja Sami Saramäen kuvittaman nuortenkirja Maan alaiset, Juuli Niemen nuortenkirja Et kävele yksin, Siri Kolun nuortenkirja Kesän jälkeen kaikki on toisin ja Seita Vuorelan nuortenkirja Lumi.

Yksi ehdokkaista, Seita Vuorela, on ehdolla palkinnon saajaksi kuolemansa jälkeen. Vuorela kuoli viime vuoden huhtikuussa ennen Lumi-kirjan ilmestymistä. 44-vuotias kirjailija oli syntynyt vuonna 1971.

Palkinto jaetaan 24. marraskuuta. Palkinnonsaajan valitsee näyttelijä, laulaja Vuokko Hovatta. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on jaettu vuodesta 1997 lähtien.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.