Mainos

Kutsunäyttely Wäinö Aaltosen museossa

Wäinö Aaltosen museossa avataan huomenna neljän taiteilijan kutsunäyttely WAM suosittelee, johon taiteilijat ovat suunnitelleet ja työstäneet uusia teoksia.

Wäinö Aaltosen on esillä Simo Heleniuksen veistoksia, Kaisu Koiviston piirustuksia, Heli Mäki-Arvelan maalauksia ja Ann Sundholmin installaatiotila. Jokainen taiteilija on merkittävästi vaikuttanut Turun kuvataide-elämään.

Simo Helenius on tehnyt kaupunkiin useita julkisia teoksia, mutta näyttelyissä hänen tuotoksiaan ei ole laajemmin ollut esillä pitkään aikaan. Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1996 valittu Kaisu Koivisto esittelee näyttelyssä luontoaiheisia piirustuksia ja installaatioita.

Turun taiteilijaseuran puheenjohtajana toimivan Heli Mäki-Arvelan maalaukset kuvaavat arjen elämää. Ann Sundholm on puolestaan rakentanut museoon installaatiotilan, joka hienovaraisesti leikittelee katsojan käsityksillä tilasta ja sen kokemisesta. Sundholm toimii opettajana Turun taideakatemiassa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.