Mainos

Kuusamon taigametsät elokuvaan

Kuusamon vanhojen metsien elämästä on tehty videoelokuva. Taigametsän tuhatvuotinen tarina -filmissä seurataan pohjoisen havumetsävyöhykkeen eli taigan elämää yhden vuosituhannen ajan. Video julkistettiin tänään Kuusamossa. Se on tehty neljällä eteläisen Kuusamon vanhojen metsien suojelualueella. Hankkeen on toteuttanut Kuusamon vanhojen metsien Life-projekti. Tukijoina ovat olleet EU:n Life-rahasto ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus.

kuusamo-metsä

Video kertoo männyn tuhatvuotisen elämän siemenen kypsymisestä kuolemaan ja lopulliseen tervasjuurakon viimeisen ytimen lahoamiseen saakka. Filmin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Life-projektissa työskentelevä Pekka Veteläinen. Elokuvan on kuvannut Juha Leskelä. Siinä seurataan myös metsien muiden eliöiden elämää. Vanhojen metsien suojeluhanketta tukevan Life-projektin tavoitteena on osaltaan turvata alueen arvokkaan metsäluonnon luontainen kehitys ja monimuotoisuus. Hankkeella pyritään lisäämään myös ympäristötietoisuutta. Tässä tarkoituksessa Kuusamossa on esillä myös vanhoja metsiä esittelevä näyttely.

Suojelu loppusuoralla


Kuusamon vanhojen metsien suojelussa edetään ympäristökeskuksen luonnonsuojelupäällikön Eero Kaakisen mukaan jo loppusuoralla. Vanhat metsät siirtyivät valtion hallintaan jokin aika sitten, kun ennakkokorvaukset maksettiin Kuusamon yhteismetsälle. Kaakinen kertoi, että valmistelevat työt rajavyöhykkeen kaventamispäätöstä varten tulevan suojelualueen kohdalla on myös tehty maastossa. Jatkossa päähuomio kohdistuu alueen käyttöön, hoitoon ja tunnetuksi tekemiseen. Vanhat metsät eli Pajupuronsuon, Romevaaran, Närängänvaaran ja Virmajoen alueet kattavat yhteensä noin 13 500 hehtaaria. Eräät metsissä yhä elossa olevat männyt ovat jopa yli 600 vuoden ikäisiä. Metsien luonnontilaisuutta kuvaa hyvin niin pystyyn kuin maahankin lahoavan puuaineksen runsaus ja monipuolisuus.

Monipuolinen eliölajisto

Myös alueen eliölajien kirjo on monipuolinen. Suojeltavista nisäkkäistä alueilla on tavattu mm. karhu, susi, ahma, ilves, metsäpeura, saukko ja liito-orava. Vanhoille metsille tyypillisten lintujen tiheydet ovat alueella niin ikään suurempia kuin muualla Kuusamossa. Kuusamon vanhat metsät kuuluvat Suomen ehdotukseen Euroopan Natura 2000 -luonnonsuojeluverkoston alueiksi luontotyyppiensä ja lajistonsa perusteella.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.