Mainos

Lama ei näkynyt Tuskan lipunmyynnissä

Tuska-festivaalin lipunmyynti sujui tänäkin vuonna hyvin, vaikka hieman enemmänkin väkeä Helsingin Kaisaniemeen olisi toki mahtunut.

- Tuollaiset 9000 kävijää oli perjantaina ja saman verran varmaan lauantaina ja sunnuntaina eli yhteensä 27 000. Se on minusta todella hyvin, sillä tappi olisi 33 000, hymisteli tapahtuman järjestävän Finnish Metal Eventsin promoottori Jouni Markkanen. Hän myöntää, että kilpailu konserttikävijöistä on kovaa.

- Tämä on erittäin haasteellinen viikonloppu ja erittäin kilpailtua aikaa muutenkin. Tuleva Sonisphere-festivaali, Metallican ja AC/DC:n keikat ja vaikkapa vielä Madonnakin. Nämä kaikki ovat saattaneet verottaa etenkin perheitä, jotka joutuvat miettimään, mihin kaikkiin lippuihin rahat riittävät, Markkanen pohtii.

Sen sijaan aivan metallin tunnetuimpien kärkinimien puuttuminen tänä vuonna Tuskan esiintyjälistasta ei Markkasen mukaan ole vaikuttanut lipunmyyntiin sitä eikä tätä. Edes odotetun Bullet For My Valentinen keikan peruuntuminen ei saanut metallin ystäviä jättämään niittivöitään naulaan.

- Sitä paitsi, minun näkemykseni festivaaliohjelman laatimisesta on sellainen, että kaiken ei aina tarvitsekaan olla niin tuttua ja turvallista. Pitää tarjota myös uusia elämyksiä, esitellä sellaista, mitä ei aikaisemmin ole kuultu.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.