Mainos

Lapualaisooppera palaa näyttämöille

60-luvun poliittisen opiskelijaliikkeen kulttiteos Lapualaisooppera palaa näyttämöille yli 30 vuoden tauon jälkeen. Tämän väkivaltaa vastaan saarnaavan musikaalin ensi-ilta on tänään Helsingissä. Kesällä se nähdään myös tapahtumien synnyinsijoilla Lapualla.

"Jumalauta, näillä lakeuksilla ei, jumalauta, pilkata jumalaa!", lauletaan uudessa Lapualaisoopperassa, aivan kuten alkuperäisessä versiossa vuonna 1966. Silloin Kaj Chydeniuksen musiikki osittain laulettiin, osittain huudettiin voimalla. -Uutuudessa on enemmän vivahteita, sillä Chydeniuskaan ei alunperinkään toivonut huutamista. Se johtui enemmän silloisista lauluteknisistä puutteista, arvioi kapellimestari Iiro Ollila.

Lapualaisooppera oli aikansa suomalainen merkkiteos, jonka kantaesitys elää edelleen katsojiensa mielissä. Se kuvaa todellista historiaa, Vihtori Kosolan 1930-luvulla johtamaa Lapuan liikettä. Teoksesta tuli oman sukupolvensa tulkki ja vertauskuva. -Maailma, jossa Lapuan liike toimi ja minkä kuvan se antoi itsestään, oli niin valheellinen, että siinä ei ole muita värejä kuin valkea ja musta, selvittää Lapualaisoopperan käsikirjoittaja, kirjailija Arvo Salo.

Lapualaisoopperaa esitetään Helsingin Aleksanterin teatterissa. Esiintymässä on muun muassa Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian opiskelijoita. Lapualaisoopperan ohjaa Raija-Sinikka Rantala, joka ei ollut mukana alkuperäisessä esityksessä. -Erinomaisia tyyppejä näissä nuorissa, aivan pieniä ja komean suuria joukossa, arvioi Arvo Salo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.