Mainos

Lars von Trierin Hitler-sympatiat kuohuttivat - ulos Cannesin festivaaleilta

Tanskalainen elokuvaohjaaja Lars von Trier on suljettu ulos Cannesin elokuvafestivaaleilta. Trier oli ilmoittanut sympatisoivansa natseja ja Adolf Hitleriä.

Festivaalin johtoportaan tiedote tuomitsee ohjaajan puheet. Tiedotteessa valitetaan sitä, että Lars von Trier käytti festivaalia väylänä esittää kommentteja, jotka eivät mitenkään ole hyväksyttävissä.

Von Trier järkytti yleisöä uuden elokuvansa Melancholian tiedotustilaisuudessa. Von Trier kertoi tuntevansa sympatiaa Hitleriä kohtaan. Hän sanoi myös, ettei ole juutalaisia vastaan, mutta Israel on oikea maanvaiva ("pain in the ass").

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n julkaisemassa tiedotteessa von Trier pahoittelee aiheuttamaansa mielipahaa.

- En ole antisemitisti enkä millään tavalla ennakkoluuloinen mitään etnistä ryhmää kohtaan. En ole myöskään natsi, von Trier sanoo kannanotossaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.