Mainos

Lastenkirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän

Suomessa julkaistun lasten- ja nuortenkirjallisuuden määrä on kymmenessä vuodessa yli puolitoistakertaistunut. Tämä käy ilmi Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin toiminnanjohtajan Kaisu Rättyän Suomen kustannusyhdistyksen tilastojen pohjalta tekemästä selvityksestä.

Vuosien 1990 ja 2000 välisenä aikana julkaistiin yli 11 000 lasten- ja nuortenkirjaa. Nimikemäärän kasvu oli tasaista koko 1990-luvun lukuun ottamatta lamavuosien 1992-94 notkahdusta. Vuonna 2000 ilmestyi yli 1400 lasten- ja nuortenkirjaa. Luvussa ovat mukana sekä uutuusnimikkeet että uudet painokset kotimaisista ja käännetyistä kirjoista.

Vaikka julkaisumäärät ovat kasvaneet koko ajan jo 1970-luvulta alkaen - vuonna 1975 631 lasten- tai nuortenkirjaa, kun vuonna 2000 julkaistiin jo 1425 kirjaa - ei kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen osuus ole juuri kasvanut. Vuosien 1990 ja 2000 vertailussa määrä päinvastoin on vähentynyt 283 nimikkeestä 272 nimikkeeseen.

Viime vuoden julkaisutilastojen laskeminen on vielä kesken, mutta suomalaisten tekijöiden kuvakirjoja ilmestyi ilahduttavan suuri määrä, yli 50 kappaletta.

-On tärkeää, että suomalaisille lapsille on tarjolla kotimaista kulttuuria kuvakirjojen sivuilla, Rättyä sanoo.

-Juuri kuvakirjahan on lapsen päivittäinen yhteys kirjalliseen maailmaan, muistuttaa Rättyä.

Kirjavuotta 2001 tarkastellaan lähemmin Tampereella Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin Kirjakori 2001 -tapahtumassa tänä viikonloppuna. Maanantaina 25. maaliskuuta avataan yleisölle Kirjakori 2001 -näyttely, jossa on mukana yli 700 viime vuonna ilmestynyttä lasten- ja nuortenkirjaa. Näyttely on avoinna 19. huhtikuuta saakka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.