Mainos

Legendaarinen Nukkumatti avaa suunsa uudessa elokuvassa - tahriintuvatko muistot?

Vuosikymmenten ajan myös suomalaisia lapsia uneen tuudittanut vanha kunnon Nukkumatti tekee väkevää paluuta. Syksyllä Saksassa saa ensi-iltansa Nukkumatin seikkailuista kertova koko illan elokuva.

Sandmann eli unihiekkaa heittävä nukkumatti marssi olohuoneisiin ensimmäisen kerran marraskuussa vuonna 1959 Itä-Saksassa. Suomessa hahmo ilmestyi hieman eri näköisenä Pikku Kakkoseen.

Suomalaiset joutunevat hieraisemaan silmiään nähdessään Nukkumatin valkokankaalla: saksalaiset ovat tehneet sille suun. Suu tosin löytyy myös aivan ensimmäiseltä Nukkumatilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.