Mainos

Louhisaaren reseptikirja vuoden kaunein

Vuoden 2008 kauneimmaksi kirjaksi on valittu Jouni Kuurneen teos Louhisaaren linnan talousreseptit, jonka graafisesta suunnittelusta on vastannut Pekka Krankka. Suomen kirjataiteen komitea oli valinnassaan yksimielinen.

Komitea kuvailee kirjaa perusteluissaan kaunottareksi, josta on vaikea löytää virhettä.

Louhisaaren linnan arkistossa säilyneessä, käsinkirjoitetussa talousreseptikirjassa on reseptejä ja ohjeita taloudenpitoon vuosilta 1770–1850. Kirjaan ovat tehneet merkintöjä linnan asukkaat, mm. kreivi Carl Erik Mannerheim ja hänen vaimonsa. Carl Erik Mannerheim oli marsalkka C.G. Mannerheimin isoisän isä.

Ennätysmäärä kauniita kirjoja

Vuoden kauneimmat kirjat 2008 -kokoelmaan on valittu voittajan lisäksi 29 teosta tai teossarjaa. Määrä on huomattavasti suurempi kuin viime vuonna. Vuoden onnistuneimmat kirjankannet -kunniakirjan sai 12 kirjaa.

Komitean mukaan kirjojen kokonaissuunnittelu on parantunut. Suomessa on lahjakkaita graafisia suunnittelijoita ja kirjapainotaito on ensiluokkaista. Meillä julkaistaan vuosittain lukuisia kirjoja, joiden sisältöön ja ulkoasuun suhtaudutaan äärimmäisen kunnianhimoisesti.

Suomen kirjataiteen komitea valitsee vuosittain vuoden kauneimpien suomalaisten kirjojen kokoelman Kauneimmat kirjat. Yksi kirjoista palkitaan Kaunein kirja -arvonimellä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.