Mainos

Maa on syntinen laulu teatterin lavalle

Timo K. Mukan kohuttu romaani Maa on syntinen laulu muuntuu pitkästä aikaa näyttämölle, kun Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen ohjaa uuden näytelmäversion romaanista helsinkiläiselle Korjaamo Teatterille ja lahtelaiselle Vanha Jukolle. Ensi-illan esitys saa Helsingissä 18. lokakuuta.

Maa on syntinen laulu (1964) on Mukan (1944–1973) 19-vuotiaana kirjoittama kuvaus pohjoissuomalaisesta maalaisyhteisöstä, jossa rakkaus, elämänjano ja seksuaalisuus törmäävät Siskonrannan kylän konservatiivisiin ja uskonnollisiin arvoihin. Se on myös kehitystarina nuoresta Mäkelän Martasta, joka kasvaa naiseksi ahdasmielisessä yhteisössä.

Romaani on nähty teatterisovituksena ammattiteattereissa vain kaksi kertaa. Jussi Sorjanen aikoo yhdistää tragedian moderniin teatterikieleen.

Sorjasen mielestä Maa on syntinen laulu -teoksen maailma on aivan päinvastainen kuin oma aikamme. -Se on aistillinen, rehevä, seksuaalisesti ja samaan aikaan uskonnollisesti värittynyt maailma, jossa tunteet puhutaan suoraan julki. Vihataan, rakastetaan, naidaan ja tapetaan täysillä. Maa on syntinen laulu on kiimainen balladi, jonka näyttämölle tuominen on sekä suuri haaste että suuri mahdollisuus, sanoo Sorjanen tiedotteessa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.