Mainos

Maailma kylässä -festivaali pohtii sisäänpääsymaksuja

Yhdettätoista kertaa järjestettävä Maailma kylässä -tapahtuma on noussut Suomen kymmenen suosituimman festivaalin joukkoon.

Täksi viikonlopuksi Helsingin ydinkeskustaan odotetaan jopa 80 tuhatta kävijää. Suosion kasvu on saanut järjestäjät harkitsemaan tapahtuman muuttamista maksulliseksi.

- Meillä on 300 esiintyjää jonossa seuraavien vuosien varalle, jokainen neliömetri on käytössä. Kaikki näytteilleasettajat eivät mahtuneet mukaan, ja keittiöidenkin määr on kasvanut ihan maksimiinsa, kertoo festivaalin tuottaja Kai Artes.

Pääsymaksu pienentäisi yleisöruuhkaa ja parantaisi taloutta, mutta järjestäjän, kehitysyhteistyöjärjestö Kepan idolologiaan maksullisuus ei sovi.

Alunperin oli tarkoitus opettaa suvaitsevaisuutta ja kansainvälisyyttä, nyt monikulttuurisuus kiinnostaa niin monia, etteivät kaikki enää mahdu Helsingin rautatientorin ja Kaisaniemenpuiston festarialueelle.

Katso Merja Sundströmin juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.