Mainos

Maistereiden festivaali aikoo kasvaa edelleen

Huomenna avautuva Taideteollisen korkeakoulun Masters of Arts -festivaali on laajentunut kolmiviikoiseksi taidetapahtumaksi.

Masters of Arts -festivaali laajeni viime vuodesta kertaheitolla, kun mukaan kutsuttiin myös naapurin oppilaitokset. Tänä keväänä ohjelmaa tarjoavat ja satoaan esittelevät myös ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Arcada, Pop & Jazz Konservatorio sekä Stadian kulttuuri- ja palveluala.

Ennen vuotta 2004 taideteollisen lopputyöt esiteltiin hajallaan Helsingin keskustan näyttelytiloissa. Festivaalituottaja Tuuli Sotamaan mukaan töiden tuominen saman katon alle on ollut onnistunut ratkaisu.

- Se, saammeko Arabianrantaan yleisöä, epäilytti ensin. Vuorovaikutus eri taiteenalojen kanssa on kuitenkin tärkeää, ja näin se onnistuu parhaiten.

Kävijöitä keskustasta Arabianrantaan houkuttelee muun muassa kuutoslinjan raitiovaunu, joka on tapetoitu Masters of Arts -kuvin. Tänä vuonna festivaalille odotetaan 10 000:ta kävijää. Viime vuonna kävijämäärä pyöri 7000:n paikkeilla.

Kun on päästy hyvään alkuun, nälkä kasvaa: festivaali aikoo laajentua edelleen.

- Olemme esittäneet kutsun Tallinnan taideakatemialle, josko sekin tulisi mukaan samoihin leikkeihin, Sotamaa vihjaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.