Mainos

Mankell lyttää Ruotsin sukellusvenejahdit huijaukseksi

Ruotsin dekkarikirjallisuuden keulahahmo Henning Mankell ampuu uusimmassa kirjassaan alas 1980-luvun sukellusvenejahdit suuren luokan huijauksena.

Ruotsi kävi 1980-luvun alussa rannikoillaan näyttäviä sukellusvenejahteja syvyyspommeineen ja väyläverkkoineen, tuloksetta. Tungettelijaksi sanottiin yleisesti Neuvostoliittoa.

- Jos siellä oli sukellusveneitä, ne olivat Natomaasta. Ellei siellä ollut mitään, niin kyseessä oli sangen taitava sotilaallis-poliittinen salajuoni puolustusvoimien vahvistamiseksi. Haluttiin muistuttaa, että vihollinen tulee aina idästä, Mankell sanoo.

Politiikan tutkija Pekka Visuri on täysin Mankellin linjoilla.

- Kyllä viimeisten todistusten mukaan ne ovat aivan varmasti olleet läntisiä sukellusveneitä, ehkä lähinnä amerikkalaisia ja englantilaisia.

Ruotsin laivasto julkaisi jopa nauhoituksia potkuriäänistä. Visurin mukaan ratkaisevat todistusaineistot kuitenkin puuttuvat - ne on yksinkertaisesti tuhottu.

Mankell arvelee, että nykyään Ruotsin ulkoministerinä toimiva Carl Bildt ei koskaan pääse eroon sukellusvenejahtien poliittisesta rasitteesta.

- Hämmästelisin kovasti, jos Bildt saisi korkean aseman EU:ssa, koska hän on ryvettynyt näiden kysymysten takia.

Visuri uskoo, että joku mukana ollut paljastaa vielä koko totuuden ennemmin tai myöhemmin.

Katso Kari Lumikeron raportti Tukholmasta

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.