Mainos

Matti Yrjänä Joensuu on kuollut

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu menehtyi eilen kotonaan sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 63-vuotias.

Joensuu oli syntynyt 31. lokakuuta 1948 Helsingissä. Hän tuli lukijoille tunnetuksi erityisesti Harjunpää-dekkarisarjastaan. Hänen teoksiaan on julkaistu lähes 20 vieraalla kielellä ja hänen romaaneistaan on tehty elokuvia, tv-sarjoja, näytelmiä ja kuunnelmia.

Joensuu teki pitkän uran poliisina. Eläkkeelle siirryttyään hän työskenteli vapaana kirjailijana.

Kuolemasta tiedotti omaisten pyynnöstä Joensuun kustantaja Otava.

Pitkä kokemus poliisina

Joensuu valmistui poliisiksi vuonna 1973. Hän työskenteli Helsingin poliisilaitoksella eri tehtävissä, viimeisimmäksi palonsyyntutkijana poliisin väkivaltayksikössä. Joensuu jäi eläkkeelle syksyllä 2006 ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hän hyödynsi kirjallisessa tuotannossaan kokemuksiaan poliisina.

Joensuu oli sekä lukijoiden että kriitikoiden arvostama. Esikoisromaanillaan Väkivallan virkamies hän voitti Pohjoismaisen jännitysromaanikilpailun Suomen kilpailun vuonna 1976. Joensuu sai myös muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon ja kolme Vuoden johtolanka -palkintoa. Harjunpää ja pahan pappi oli Suomessa myydyin kotimainen dekkari vuonna 2003.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.