Mainos

Megakonserttien lipunhinnat kipuavat taivaisiin

Suurkonserttien lipuista joutuu pulittamaan nykyisin pitkän pennin. Esiintyjien taksat ovat moninkertaistuneet muutamassa vuodessa.

Megakonserttien lipunhinnat kipuavat kovaa vauhtia ylöspäin. Viidessä vuodessa kärkistarojen lipunhinnat ovat tuplaantuneet. Konserttijärjestäjän mukaan nosto tulee suoraan bändien hintapyynnöistä, järjestäjien katteet sitä vastoin supistuvat. Johtava keikkajärjestäjä allekirjoittaa hyppäyksen.

- Suurin yksittäinen syy lippujen hinnan nousuun on artistien hinnan nouseminen. Että kun yksi komponentti nousee viisinkertaiseen hintaan, niin rupeaa maksaan, toteaa Welldone-yhtiön toimitusjohtaja Risto Juvonen.

- Lippujen hinnan kallistuminen ei näy suoraan meidän pussissa, että tämän koko bisneksen tendenssi on, että diilit menee koko ajan heikommiksi ja heikommiksi, Juvonen jatkaa.

Esiintyjien taksat ovatkin moninkertaistuneet. Welldone maksaa pian Suomessa konsertoivalle Paul McCartneylle viisi kertaa sen summan jonka Tina Turner yhdeksän vuotta sitten laskutti. Beatles-legendan lipusta saakin pulittaa enimmillään 79 euroa.

Suomen tähänastinen hintahuippu löytyy klassiselta puolelta: Luciano Pavarotin lipuista on maksettu 180 euroa. Jenkkien tasoon on silti vielä matkaa. Madonnan meneillään olevan kiertueen liput maksavat yli 300 dollaria.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 10.06.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.