Mainos

Menestyselokuva Kuninkaan puhe on nyt myös näyttämöllä

Viime vuonna neljällä Oscarilla palkittu elokuva Kuninkaan puhe on tänään ensi-illassa Helsingin kaupunginteatterissa. Se kantaesitetään ensimmäisenä maailmassa -ja lähes samaan aikaan- Englannissa ja Suomessa. Pääosanesittäjä Carl-Kristian Rundman sai haastavaan puhevammaisen kuninkaan rooliinsa apua änkytyksestä kärsiviltä.

Näytelmässä toinen maailmansota lähestyy ja Englantikin tarvitsisi johtajan, joka osaisi puheillaan valaa uskoa kansakuntaan ja yhdistää sitä. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä, kun Yrjö V kuolee ja vanhin poika Edvard VIII luopuu kruunustaan kahdesti eronneen amerikkalaisen Wallis Simpsonin takia. Jää vain Yorkin herttua, sittemmin kuningas Yrjö VI. Hänen ristinään on vaikea puhevika.

-Hitler lumoaa miljoonia, ja Yorkin herttuan puhetyyli muistuttaa minun virtsaamistani: yritys on kova, mutta lopputulos on kovin katkonainen, sanoo vanhenevaa Winston Churchilliä esittävä Jari Pehkonen näytelmässä.

Ohjaaja Kari Heiskanen sanoo, että hän rakasti David Seidlerin tekstiä elokuvana. -Tarina on hurjan koskettava. Siinä on kaikki hyvän teatteriesityksen tai elokuvan ainekset. Siinä on ristiriitainen päähenkilö, joka on hyvä samastumiskohde. Meissä kaikissa on varmasti jonkunlainen haava tai särö sisällämme ja siksi meidän on helppo samastua kuninkaan änkytykseen, arvelee Heiskanen.

Hänestä näytelmää oli kivaa ja ennen kaikkea kevyttä tehdä, vaikka hän oli aluksi sitä mieltä, että ei jaksa kiinnostua aiheesta ollenkaan.

-Minä ajattelin, että minun pitäisi olla taiteellisesti ehdottomampi, ottaa joku oma aihe ja tehdä siitä jotain rankemmin persoonallista. Kuninkaan puhe kun on tällainen Hollywood-elokuva, Oscareita ja muuta, niin tuntui että tässä on taiteellisesti katsoen kuonaa päällä. Mutta sitten päätin, että mikäs tässä, tämähän on kiva juttu, Heiskanen nauraa.

Pääosanesittäjä Carl-Kristian Rundman pitää rooliaan hyvin haastavana. Hän sai sen sisäistämisessä apua änkyttäjiltä itseltään.

-Minulla kävi siinä mielessä hyvä mäihä, että harjoitusten alkuvaiheessa minuun otettiin yhteyttä Suomen änkyttäjienyhdistyksestä. He tarjosivat sparrausta ja apua. Kävin heidän kokouksissaan ja tapasin upeita ja rohkeita ihmisiä.

-Minua kiinnosti erityisesti, miltä änkytys tuntuu. Miltä se tuntuu kehossa ja mielessä? Sillä tavalla sain hyvin paljon rakennusaineita rooliini.

-Änkyttämisestä kärsivät kertoivat, että kaupassa käyntikin voi olla rankka paikka, koska änkyttäjä saattaa joutua puhumaan jonkun kanssa tai vastaamaan yllättävään kysymykseen. Usein oman nimen sanominen saattaa olla kaikista vaikein paikka, koska oletetaan, että senhän kuka tahansa pystyy sanomaan, Rundman kertaa.

Suomen änkyttäjienyhdistyksen jäsenistä useampi on käynyt katsomassa Kuninkaan puheen harjoituksia. Heidän mielestään Rundman onnistuu roolissaan hyvin.

Katso Terhi Hyvärisen juttu (Seitsemän uutiset 15.3.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.