Mainos

Miehet kunnostautuivat rakkausrunokisassa

Kurikkalaisen Haku Päällä -yhdistyksen valtakunnalliseen rakkausrunokilpailuun osallistui tänä vuonna 290 pöytälaatikkorunoilijaa, joista peräti 84 oli miehiä. Myös kilpailun yleisen sarjan voittaja oli mies, Heikki Ojanen Espoosta.

Kilpailuun lähetetyistä runoista 104 oli tekstiviestirunoja. Tekstiviestisarjassa voiton vei Kristiina Salo Uudestakaupungista.

Kummassakin sarjassa kolme parasta sai Otavan arvokkaat kirjapalkinnot, jonka lisäksi voittajat palkittiin rahapalkinnoin.

Runokilpailun ylituomarina toiminut Isä Mitro (kuvassa palkittujen kanssa) oli erityisen iloinen siitä, että runoilijoiden joukossa oli niin paljon miehiä.

- Se antaa uskoa tälle poliittiselle kaaokselle.

Voittajarunossa tuomariin vetosi sen akvarellimaisuus.

- Se oli kuin nopea akvarelli, jossa rakkaus on jalostunut, mutta kuitenkin niin käsin kosketeltava ja mukaansa tempaava.

Tekstiviestisarjan runoissa isä Mitroa miellytti lyhyt ja ytimekäs kerronta.

- Täytyy sanoa, että tiiviys on kaikessa arvo sinänsä. Tässä olisi oppia vaikka ulkomaansuhteiden hoitoon.

Rakkausrunokilpailu järjestettiin tänä vuonna jo kymmenennen kerran. Tämän vuoden aiheeksi oli valittu rakkauden sävel. Rakkausrunokilpailu liittyy Haku Päällä -rakkausfestivaaliin, jota vietetään Kurikassa kesäkuussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.