Mainos

Mikael Agricola -palkinto Kai Niemiselle

Kai Nieminen saa tämänvuotisen Mikael Agricola -palkinnon Anselm Hollon runokokoelman Corvus ja japanilaisen Santokan runokokoelman Vastapäätä kapakka suomennoksista.

Palkintolautakunnan mukaan japanilaisen kirjallisuuden kääntäjänä tunnettu Kai Nieminen osoittaa näin erilaisten runokokoelmien suomentamisella, että hän hallitsee lyriikan laajan ilmaisurekisterin sekä monipuolisesti että monikielisesti.

-Kaikessa erilaisuudessaan nämä kirjat ovat elävää, vapaasti hengittävää ja kokemuksellisesti väkevää runoutta, lautakunta perustelee. Palkintolautakunta huomauttaa, että suomalaissyntyisen, englanniksi kirjoittavan Anselm Hollon runokokoelman suomentajalta on vaadittu poikkeuksellista henkistä notkeutta, älyllistä uteliaisuutta ja kielellistä herkkyyttä.

-Nieminen on saanut kokoelmasta esiin sen eri puolet: rajoja rikkovan leikkisyyden, syvän henkilökohtaisen kokemuksen ja myös esiin vilahtavan yhteiskuntakritiikin. Lopputulos on runoutta, joka vaikuttaa, lautakunta toteaa perusteluissa.

Japanilainen kerjäläismunkki Santoka (1882-1940) on japanilaisen runouden uudistajia, sillä hän alkoi 1915 kirjoittaa puhekielistä, vapaamittaista runoa. Palkintolautakunnan mukaan alkuperäistekstin turhia eleitä välttävän niukkuuden kääntäminen eläväksi suomeksi vaatii nöyryyttä sekä itse runojen että kohdekielen suhteen. Lautakunnan mukaan Nieminen on tässä onnistunut, ja Santokan runokuvat nousevat selkeinä suomennoksen lukijan eteen.

Mikael Agricola -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävän kaunokirjallisen teoksen erinomaisesta suomennoksesta. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry perusti palkinnon Agricolan juhlavuotena 1957. Siihen kuuluu kiertopalkintona Ben Renvallin pienoisveistos Talonpoika sekä rahapalkintona 5050 euroa.

Tämänvuotiseen lautakuntaan kuuluivat kirjallisuuskriitikot Heikki Jokinen ja Pekka Vartiainen sekä suomentaja Kristiina Drews.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.