Mainos

Mikkelin musiikkijuhlille suurteosten kavalkadi

Mariinski-teatterin pääjohtaja ja Mikkelin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Valeri Gergijev on loihtinut Mikkeliin ensi kesäksi todellisen suurteosten kavalkadin. Tiedossa on peräti kolme oopperaa, joista Mozartin Cosi fan tutte nähdään uutena näyttämöversiona. Konserttiversiot kuullaan puolestaan Tshaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin, joka pyörii koko ajan Mariinskin ohjelmistossa. Puccinin Turandot-ooppera on pietarilaisilla työn alla, ja sen ensi-ilta on Mariinskissa ensi keväänä.

Näiden lisäksi maailmankuulu baritoni Dimitri Hvorostovski esittää juhlilla ooppera-aarioita. Hän laulaa myös Jevgeni Onegin -oopperan nimiroolin.

-Painotus oopperaan on sikäli luontevaa, että Mariinski-teatterin erityisosaaminen on nimenomaan ooppera, luonnehtii Mikkelin Musiikkijuhlien kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Tikka.

Festivaalin vakiovieraista Mikkelissä esiintyvät jälleen Gergijevin ohella alttoviulisti Juri Bashmet ja pianisti Alexander Toradze. Heidän ohjelmistossaan on Sibeliusta ja Mahleria. Toista kertaa Mikkeliin on tulossa puolestaan viuluvirtuoosi Vadim Repin. Tällä kertaa häntä kuullaan Beethovenin viulukonserton solistina. Vuoden tauon jälkeen Mikkeliin on tulossa myös Mariinski-oopperan kapellimestari, italialainen Gianandrea Noseda.

-Kotimaisten esiintyjien valinnat ovat vielä kesken, mutta mitään kotimaisia kovanluokan tähtiä ei ole tulossa, sanoo Tikka.

Requiem aloittaa Anttolassa


Mikkelin Musiikkijuhlien budjetti on arvioitu ensi kesänä olevan lähes kolme miljoonaa markkaa eli 500000 euroa. Vastaavasti kävijämäärän ennustetaan kasvavan noin 8000:een kuulijaan. Tämä mahdollistuu sillä, että esityksiä on viety aiempaa enemmän kirkkoihin.

Ensimmäistä kertaa Musiikkijuhlat levittäytyvät myös Anttolaan, joka on nykyisin Mikkeliä. Siellä kuullaan juhlien avajaiskonserttina Mozartin Requiem. Musiikkijuhlat julkistivat ensi kesän ohjelmiston parhaillaan käynnissä olevan Ballet Mikkelin yhteydessä, eli poikkeuksellisen ajoissa.

-Olemme kymmenen vuoden järjestelyopin jälkeen olleet ensimmäistä kertaa itse suoraan yhteydessä agentteihin ja solisteihin. Tämä näköjään mahdollistaa sen, että ohjelma saadaan valmiiksi hyvissä ajoin. Ohjelmisto on edelleen täysin Gergijevin käsialaa, kertoo juhlien hallituksen jäsen, kansainvälisistä asioista vastaava Jorma T. Hartikainen.

Tulevaisuudessa Musiikkijuhlat ja Ballet Mikkeli kenties vielä tiivistävät yhteistyötään.

-Meillähän on sama suunta ja taiteenlaji yhdistää. Lisäksi toimimme yksi yhteen samanlaisella idealla eli olemme itäisten naapureittemme varassa. Mikä ettei, sanoo hallintojohtaja Ulla Savisalo Ballet Mikkelistä.

25.6.-3.7.2002 pidettävät musiikkijuhlat päättyvät Mariinski-teatterin Mikkelin kesäakatemian nuorten huippulaulajien konserttiin. Lipunmyynti Mikkelin Musiikkijuhlille alkaa tammikuussa 2002.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.